Moskovan kuiske osuu korviin

Zdravstvui. Moskova kuiskii jo korvaan. Tulehan poika tänne.

On se ennenkin kuiskien kutsunut, ja sitten läimäytellyt.

Moskova 1979.

Pimeä kaupunki, jossa ruokaa ei rohjennut syödä ja kaupassa myyjät laskivat hinnat helmitauluilla. Synkkämielinen oli myös Lushnikin jäähalli, jossa pelattiin MM-turnaus.

Leijonien harjoitusten jälkeen odottelimme pukukoppikäytävällä Aamulehden Eero Raution kanssa pelaajia haastateltaviksi. Leijonista yksi ilmestyi pukuhuoneen ovelle.

”Eero, pojilla on sinulle asiaa.”

Rautio epäili ja epäröi, mutta meni. Kopissa tamperelaispelaajat (muun muassa Pertti Valkeapää, Hannu Haapalainen ja Mikko Leinonen) kantoivat toimittajan vaatteineen suihkuun ja purskuttivat shampoota nahkatakin taskuun. Pikakylvetyksen jälkeen Rautio otti ja marssi myrtsinä ulos.

Suomea valmensi tuolloin Kalevi Numminen.

”Ettei vain nyt Rautio suuttunut”, hän tuli huolestuneena kysymään.

”Saattoihan tuossa niinkin käydä”, vastasin.

Seuraavana päivänä tapaus oli Ilta-Sanomien etusivulla. Syy episodiin oli Raution terävä ja hyvä kynä, jonka jälki ei kaikkia tapparalaisia miellyttänyt. Nahkatakki löytynee vieläkin jääkiekkomuseosta.

Moskova 1986.

Yhä Neuvostoliitto, ei siis matkailun ihanuutta. Rahanvaihto Ladan takapenkillä päättyi klassiseen huijaukseen. Igor antoi ruplia puolet sovitusta. Rauno Korpi tirautti Lushnikissa itkut, kun ”Masken” Carlsson riplasi kaksi maalia päätösminuutilla.

MM-kisojen viimeisenä päivänä viimeinen piste viimeiseen juttuun. STT:n toimittaja saapui kertomaan, että Suomesta tuli tieto: Moskovan lähistöllä on räjähtänyt ydinvoimala.

Laskeuduimme kollegojen kanssa murehtimaan asiaa hotelli Belgradin pannuhuoneeseen, josta sai länsimaista juomaa. Arvuuttelimme, miten pitkä karanteeni päälle lankeaa. Aamulla raotin varovasti hotellihuoneen ikkunaa, katsoakseni, miltä maailma näyttää ydinlaskeuman jälkeen.

Ei mitään, ei valkoista pölykerrosta. Aamupalalle, taksin tilaus, Sheremetjevon lentokentälle. Kukaan ei tiennyt mitään mistään. Lentoalan lakon vuoksi laskeuduimme Tampereen Pirkkalan-kentälle. Länsi-Suomen toimittaja Asko Tanhuanpää harppoi portaat alas ja suuteli paavillisesti kotimaan kamaraa.

Kuulimme, että ydinvoimalaonnettomuus oli tapahtunut muutama päivä aikaisemmin Kiovan lähellä, Tshernobylissä.

Moskova 2007.

Venäjä oli tullut takaisin ja pääkaupungissa valot sytytetty. Punaisen torin laidalla sijaitseva 242 metriä pitkä Gumin tavaratalo oli muuttunut neuvostoaikaisesta kolhoosien tuotetorista kansainvälisten luksusbrändien viidakoksi. Tuoksu oli erilainen.

Vappuna kävelimme Arbat-kadulla kollega Tuomas Heikkilän kanssa päin miliisin konepistoolipiippua. Stop. Minulta olivat jääneet tarvittavat asiakirjat hotelliin.

”Kamarille, pojat”, kuului käsky.

Sisäiset runebergit roihahtivat. Puhuimme ja jaarittelimme. Kamarille ei lähdetty, mutta miliisi uitti liiveihinsä rupliamme noin 60 euron verran. Taas päästiin iltapäivälehtiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kun koolla on väliä

Ei yhtään ylimääräistä

Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Opi suojelemaan omaa energiaasi

Korkean korvamatoisuuden kappale

Miksi katsotte vääränlaisia ohjelmia?

Internet on vallannut vapaa-ajan

Disney+ tulee ja mullistaa markkinat

Pelastusarmeija itkettää tv-katsojaa

Lomamatka toi oivalluksen kotimaastamme

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...