Onnen kätkemisestä

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.”

Näin on meille suomalaisille sanottu suorin sanoin siitä lähtien, kun Eino Leinon runo ilmestyi vuonna 1900. Ja varmasti jo ennen sitäkin, toisin ilmaisten. Melkein kaikki meistä vanhempiin sukupolviin kuuluvista ovat varmasti tuon opetuksen saaneet.

Mitä se tarkoittaa, voisi kysyä Katekismuksen sanoin. Vaistomaisesti ymmärrän sen kehotukseksi olla näyttämättä onneaan, koska se herättää kateutta ja vetää puoleensa tuhoisia voimia. Vastuu on sillä, jota onni on kohdannut. Hänen on oltava varuillaan pahan silmän vuoksi.

Ilo hyvästä kääntyy peloksi ja häpeäksi. Parempi tasainen harmaus kuin hetkellinenkään kimallus. Jos hyvä asettuu asumaan, täytyy sulkea ikkunaluukut, ettei houkuttaisi pahaa kohti.

Entä jos ajatuksen kääntäisi toisin päin? Miksi pahaa pitäisi kumartaa ja helliä? Miksi sillä on oikeus käydä ilon ja onnen kimppuun? On totta, että niin usein käy, mutta miksi siihen pitäisi alistua? Onnen kätkeminen pahan silmän varalta on sukua ajatukselle ”tyhjän saa pyytämättäkin”, jolla myös on kasvatettu sukupolvi toisensa jälkeen tyytymään vähimpään iloon ja suurimpaan mahdolliseen ankeuteen.

Kun jouduin suureen leikkaukseen kahdeksan vuotta sitten, ajattelin, että en ehkä palaa enää sairaalasta kotiin. Kuolema leikkauspöydällä ei ole todennäköinen mutta se on mahdollinen. Kun selvisin hengissä, jokainen pienikin asia herätti minussa iloa ja ihmetystä: sairaalassa juhannuksen kunniaksi tarjottu lohipala ja uudet perunat, lokkien kirkuna Töölön kattojen yllä, tomuiset hevoskastanjapuiden lehdet auton ikkunasta nähtyinä, kun ystävätär kuljetti minut kotiin, missä perhe odotti.

Siitä vedenjakajasta lähtien olen ollut häpeämättömän, lapsellisen onnellinen niistä asioista, joista olen suinkin osannut olla. Enkä suostu iloani kätkemään. Jos sanon, että olen onnellinen terveydestäni, mikä maaginen voima voisi sen minulta sen tähden riistää? Sanon niin kuin Pablo Neruda runossaan; kuolemani on kuin takki, joka jo valmiina ja tuttuna odottaa minua.

On vihan voimia, kätkettyjä ja näkyviä, on halua haavoittaa, on epäonnea ihmisen tielle siroteltuna niin kuin rikkonaista lasia. Mutta ei niiden takia tarvitse sulkeutua tölliinsä ja kätkeytyä katseilta.

Onni on tullut ihmiselle jaettavaksi. Kun hyvä säteilee ihmisestä, se tarttuu ja tekee toisetkin onnellisiksi. Uskon henkisissäkin asioissa jakamistalouteen, jota viisaat nuoremme ovat kehittelemässä aineellisen kulutuksen järkevöittämiseksi. Niin kuin polkupyöriä ja autoja ja porakoneita ja saumureita voidaan omistaa yhdessä ja jakaa ilman että kaikkea tarvitsee kahmia itselle ja yksityiskäyttöön, niin myös tyytyväisyyttä ja hyvää mieltä.

”Kell’ onni on, se onnen jakakoon.”

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Voiko ihmisiä ja ihmissuhteita hinnoitella?

Henkinen minäni kaipaa Suomi-draamaa

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Monenlaista uutista ja uutislähetystä

Brexit-sopu saavutettu – ja lehmät lentää

MTV suunnittelee tähtiensä urat

EU-maa, joka marssii Attilan jalanjäljissä

Suomen kauden villit kuukaudet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...