Pidä unelmastasi kiinni

Moni unelma on kaatunut pelkoon. Ei välttämättä epäonnistumisen pelkoon, vaan pelkoon mitä muut ajattelevat, jos epäonnistun. Näissä on valtava ero. Jos kukaan ei saisi koskaan tietää isoimmasta mokastasi niin kuinka paljon se haittaisi? Oikeasti pelottaa, että jos yritän ja epäonnistun unelmani tavoittelussa, niin joudun arvostelun ja pilkan kohteeksi. Kukapa sitä haluaisi.

Omasta unelmasta on kuitenkin pidettävä kiinni siitä huolimatta, tai muuten päätyy helposti toteuttamaan muiden unelmia. Toisten mielipiteillä on vaikutusta vain jos niille antaa valtaa. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta tätäkin voi treenata. Päätös alkaa aktiivisesti harjoitella omassa voimassa seisomista ja olla välittämättä muiden sanomisista on ehkä vapauttavin päätös minkä voi tehdä.

Tästä hyvänä esimerkkinä pidän viime kesää. Minulla oli vaatimattomasti tavoitteena saada heittää vielä kerran kiekkoa kisoissa ja tuntea jälleen iloa kilpailemisesta. Nämä onnistuivat täydellisesti, enkä peitellyt iloani, vaikka tulokset jäivät parhaan vuoteni tasosta. En välittänyt mitä minusta ajatellaan, tein vain omaa juttuani. Toivon pääseväni samaan fiilikseen tänä kesänä, vaikka huomaan sen olevan vaikeampaa, kun odotukset ovat itsellänikin korkeammat. Vapaus tekemisessä on kuitenkin niin suuri palkinto, että olen sitoutunut harjoittelemaan.

Olen huomannut, ettei kukaan, joka on kulkenut saman polun, tuomitse, koska hän tietää mitä se vaatii. Hän tietää miten vaikeaa on aloittaa, kaatua, nousta ylös ja yrittää uudestaan ja uudestaan. Arvostelijat ovat usein epävarmoja itsestään ja siitä missä ovat.

Joskus yliarvioimme kuinka paljon muut oikeasti kiinnittävät huomiota tekemisiimme. Ihmiset yleensä miettivät omia tekemisiään ja sitä, mitä muut ajattelevat heistä. Eli vaikkapa sitä mitä sinä ajattelet hänestä. Kuinka nurinkurista.

On kuitenkin äärettömän surullista, että joku saattaa jättää unelmansa sikseen yhden ilkeän kommentin takia, ja vielä vuosikymmenienkin päästä jossitella. Mitä jos olisin ollut rohkeampi ja lähtenyt sydämeni kutsumalla tielle, millaista elämäni olisikaan voinut olla? Surullisemmaksi asian tekee, että ilkeän kommentin sanoja ei luultavasti edes muista koko kohtaamista.

Tarvitsemme toisia ihmisiä, enkä väitä, ettei toisten mielipiteistä kannattaisi välittää ollenkaan, vaan olla tarkkana kenen mielipiteille antaa arvoa. Mieti mistä lähteestä arvostelu tulee. Tuleeko se mentoriltasi tai muulta tärkeältä ihmiseltä, vai tuleeko se ihmiseltä, joka ei tiedä mitä käyt läpi?

On harkittava kuinka ottaa vastaan kritiikkiä, joka tulee rakkaudesta. Jos se tulee lähipiiristä, niin en tiedä onko muuta mahdollisuutta kuin käydä usein meille suomalaisille niin vaikea keskustelu, että rakastatko minua valinnoistani huolimatta?

Pidä unelmastasi kiinni, vaikka muut sanoisivat mitä. Kuulin loistavan lausahduksen, jonka kirjoitin post-it lapulle muistuttamaan itseä: ”It’s NOT of your business what other people think of you”. Niinpä, sehän ei oikeastaan edes kuulu minulle.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Lapsi ei ole omaishoitaja

Kiinassa kansa tykkää kiinalaisesta

Uusi tv-kanava jäi monilta huomaamatta

Susien suojelu jakaa mielipiteitä voimakkaasti

Joskus rooli tarttuu tiukasti näyttelijään

Voiko ihmisiä ja ihmissuhteita hinnoitella?

Henkinen minäni kaipaa Suomi-draamaa

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...