Pienet ihmiset asuvat valossa

Tänään alkoi esikoisen koulutie. Viime aikoina perhoset lepattelivat pienen tytön vatsassa iltaisin, mutta aamulla niitä oli enää jäljellä vain yksi tai kaksi, hän kertoi. Pikkusiskotakin tuli aamulla iso, kun hän jäi päiväkotiin läheisintään paitsi.

Eilen tyttöset pohtivat elämää ja kasvamista. Kaikkea suojatien ylittämisestä ja iltapäiväkerhon ohjelmasta aina kuolemaan. Pienempää askarrutti, mitä sitten tapahtuu kun kaikki maailman ihmiset kuolevat.

Hän vastasi itse, että taivaassahan sitten kaikki tavataan, myös lapset ja vanhemmat.

Pienet filosofit. Ihanat optimistit.

Hetki oli niin kaunis, että kyyneleet pakkautuivat silmiin.

Tietenkin tytöt kysyivät, miksi äiti itkee. Liikutuksestahan minä, kun ajattelen noita teidän viisaita mietteitänne, sopersin. Kyllä tämä menee ohi.

Nopeammin se menee ohi, kun ei ajattele, tuli neuvo. Niinpä.

Ehkä se suurin lasten viisaus ja onni on hetkessä eläminen. Suurikin asia, koulun alku, on vain hetken perhosia illan hämärässä. Eikä menneitä murehdita.

Surut ja ilot ovat tässä ja nyt - ja onneksi lapsille on todella helppoa luoda puitteet ennen kaikkea ilon kokemiselle.

Luin viikonloppuna muutaman alkoholistiperheissä kasvaneen ihmisen tarinan. Yksi niistä oli näyttelijä Peter Franzén. Joku toimittaja oli häneltä kysynyt, että oliko pimeydessä joskus valonpilkahduksia. Franzén oli vastannut, että pikemminkin toisin päin. Valossa oli joskus joku musta piste.

Kaikki tuntemani lapset hakeutuvat valoon. Surut ja murheet ovat heille mustia pisteitä, jos vain aikuiset eivät ryhdy vetämään niistä viivoja.

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Elävää vettä henkiseen janoon

Asumistuki on omaan jalkaan ampumista

Green Deal voi tarkoittaa nykymuotoisen EU:n loppua

Berliinin muuria ja hyvää munkkia.

Järki voittaa vielä, koska kaikilla on liikaa pelissä

Kummalliset äänestykset

Mitä sanoa nuorelle urheilijalle hänen tuekseen

Lupaus kestää noin kuusi päivää

Viimeistä viedään

Politiikan feeniks-linnulla totuuden hetki

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...