Poikkeuksellisen onnekas

Olen onnekas.

Olen saanut kasvaa ja elää rauhassa. Olen varttunut ilman sodanuhkaa ja itseäni tai läheisiäni koskettaneita luonnonkatastrofeja. En ole koskaan kärsinyt nälkää. Olen saanut nauttia puhtaasta juomavedestä ja asua turvallisessa kodissa. En ole koskaan kokenut väkivaltaa. Olen saanut kattavan ja ilmaisen koulutuksen ja pystynyt tekemään koko aikuisikäni työtä, josta minulle maksetaan kohtuullista palkkaa.

Olen poikkeuksellisen onnekas, sillä meitä hyväosaisia on maailman seitsemästä miljardista ihmisestä murto-osa.

Olen onnellinen siitä, että olen ollut elämässäni onnekas. Olen terve. Olen nähnyt kahden tyttäreni syntyvän ja varttuvan hyvin käyttäytyviksi ja älykkäiksi naisen aluiksi. Elämänkumppanini on kestänyt seuraani jo pitkälti yli puolet elämästäni, ja suurin osa läheisistäni elää edelleen. Minulla on sen verran rahaa, että voin toisinaan matkustella ja heittäytyä harrastuksiini. Minulla on enemmän omaisuutta kuin velkaa, ja asun punaisessa talossa järven rannalla, mutta alle 20 minuutin päässä kaupungin keskustasta.

Yhtä onnekkaita on Suomen reilusta 5,4 miljoonasta asukkaasta vain murto-osa.

Vaikka olen onnekas ja monista pienistä asioista kiitollinen, voisin olla onnellisempi. On länsimaisen ihmisen elämän suurin paradoksi, että elämän rakenteiden ylläpitäminen vie ajasta niin suuren osan, että toisinaan tuntuu kuin ei ehtisi elää. Elämän ensimmäinen neljännes kasvetaan ihmiseksi, käydään koulua ja opiskellaan. Kaksi seuraavaa neljännestä nielee työ, ja jos hyvin käy, viimeisellä neljänneksellä ehtii antautua itselleen.

Olen elänyt yli kymmenen vuotta eri ajassa kuin perheeni. Minä olen yleensä töissä silloin, kun lapseni ja opettajana työskentelevä vaimoni ovat vapaalla. Vapaalla taas olen silloin, kun perheen naiset ovat koulussa.

Tunnen itseni välillä ulkopuoliseksi omassa elämässäni. Pienistä tuhisevista nyyteistä, joiden syntymää olen ollut todistamassa, on kasvanut jo isoja. Minulla ei ole ikävä vaipanvaihtoa eikä öitä, joina olen kulkenut ihmisen alku sylissäni ympäri olohuonetta, mutta aivan liian nopeasti vauvoista on tullut teinejä, ja minusta nuoresta aikuisesta keski-ikäinen.

Harmi, ettei mennyttä aikaa voi ostaa. Kelaisin mielelläni muutaman vuoden taaksepäin, vaihtaisin osan ruuhkavuosien hössötyksestä arjen joutilaisuuteen. Ottaisin aikaa itselleni ja läheiselleni. Leikkisin ja lukisin iltasatuja. Istuisin sängyn vieressä, kun lapset jo nukkuvat ja vain katselisin ja ihmettelisin, sillä kreikkalaisen Demokritoksen sanoin ”Onnellinen on se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on.”

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Uusi tv-kanava jäi monilta huomaamatta

Susien suojelu jakaa mielipiteitä voimakkaasti

Joskus rooli tarttuu tiukasti näyttelijään

Voiko ihmisiä ja ihmissuhteita hinnoitella?

Henkinen minäni kaipaa Suomi-draamaa

Kuinka korvata maitotuotteita?

Miksi Yle väheksyy kirjallisuutta?

Onnellinen vainaja

Monenlaista uutista ja uutislähetystä

Brexit-sopu saavutettu – ja lehmät lentää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...