Poikkeusolot pakottavat erilaiseen Ramadaniin

Kolumni

Egyptissä muslimien paastokautta Ramadania varjostaa koronarajoitusten lisäksi huono taloudellinen tilanne.

Egyptissä moskeijat ovat kiinni ja ulkonaliikkumiskielto on voimassa iltayhdeksästä aamukuuteen, mikä on osa koronaviruksen leviämisen ehkäisemistoimia. Huhtikuun lopussa reilun sadan miljoonan asukkaan Egyptissä oli vahvistettu 5 268 koronavirustartuntaa ja 380 covid-19-tautiin kuollutta.

Paasto on yksi muslimin uskonnollisista velvollisuuksista ja sen tarkoitus on oppia myötätuntoa vähempiosaisia kohtaan.

Paastota pitää päivän valoisina tunteina eli aamunkoitosta auringonlaskuun. Paasto tarkoittaa paitsi ruuasta ja juomasta pidättäytymistä myös tupakoinnista ja seksuaalisista nautinnoista pidättäytymistä päiväaikaan.

Nautintoja ei myöskään pitäisi ajatella paaston aikana vaan keskittyä esimerkiksi Koraanin lukemiseen ja hyvien tekojen tekemiseen.

Monet muslimit uskovat, että paastokuukauden aikana tehdyt hyvät työt ovat erityisen siunauksellisia, joten paastokuukausi on perinteisesti myös hyväntekeväisyyden aikaa.

Monissa maissa kuten Egyptissä paaston alkuperäinen ajatus on kaukana todellisuudesta. Monella paino nousee useita kiloja paaston aikana, sillä paastokuukausi on usein todellista mässäilyn ja ylensyönnin aikaa.

Päivän paasto katkaistaan auringon laskettua aterialla, joka nautitaan yhdessä perheen ja usein ystävien kesken. Pimeän ajan viimeinen ateria nautitaan ennen auringonnousua. Hotellit ja ravintolat ovat perinteisesti markkinoineen erityisiä Ramadan-paketteja, joissa on illan, yön ja aamuyön aterioiden lisäksi musiikillista ohjelmaa ja majoitus päivän ajan.

Aurinko laskee Egyptissä tällä hetkellä noin puoli seitsemän. Pitkään ateriointiin tottuneille egyptiläisille tekee tiukkaa nauttia auringonlaskun jälkeinen ateria kodin ulkopuolella ja ehtiä takaisin kotiin yhdeksäksi.

Poikkeusolot ja rajoitukset ovat Egyptissä iskeneet rajuimmin vähävaraisiin, joilla ei ole enää vuosiin ollut riittävästi rahaa ruokaan. Paastokuukauden aikana köyhimmätkin egyptiläiset ovat kuitenkin yleensä syöneet vatsansa täyteen, koska ovat saaneet raha- ja ruokalahjoituksia hyväosaisilta.

Monet varakkaat egyptiläiset ovat paastokuukauden aikana järjestäneet hyväntekeväisyytenä kadulle ruokailumahdollisuuksia köyhille. Näistä hyväntekeväisyyspöydistä ihmiset ovat varmistaneet paikkansa saapumalla paikalle jopa tunteja ennen auringonlaskua odottamaan ateriaa.

Hyväntekeväisyyspöydät on tänä vuonna kielletty. Vähävaraisten ahdinkoa lisää myös se, että moskeijat ovat kiinni.

Moskeijoiden luona on paastokuukauden aikana Egyptissä paljon kerjäläisiä, sillä moni muslimi ajoittaa yhden uskonnollisista velvollisuuksistaan eli almujen antamisen vähäosaisille juuri tähän ajanjaksoon. Nyt avustuksia jaetaan kuitenkin järjestöjen kautta.

Elintarvikkeiden ja elinkustannusten hinnat ovat nousseet Egyptissä vuosia, palkat parhaimmillaankin hyvin vähän.

Paastokuukauden ruokapöydissä antimet ovat niukemmat lähes jokaisessa egyptiläisperheessä eli ainakin teoriassa vaikeat ajat alleviivaavat paastokuukauden alkuperäistä sanomaa myötätunnon oppimisesta vähempiosaisia kohtaan.

Kirjoittaja on Egyptissä ja muissa arabimaissa työskentelevä vapaa toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Egypti avaa turismia – huolena korona ja turvallisuus

Tässä kolumnissa ei olla mitään mieltä

"Heti kun lukujärjestys ja rutiinit katoavat, iskee järkyttävä kontrollin tarve"

Kuntia tuetaan kriisin jälkihoidossa

Uudet vääryydet eivät poista vanhoja

Valtio ei voi velkaantua holtittomasti

Suomi(mista) sulku- linjalla.

Milloin palataan normaaliin arkeen?

Keltainen viiva on kaunis ja siksi hyvä.

Lukijan appelsiinit

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...