Puuhastelun valtakunnassa odotukset pitäisi panna panostusten tasolle

Taso on laskenut 2000-luvun aikana lähes kaikissa Suomen yleisurheilulajeissa ja nyt pohditaan, mikä mättää.

Mielestäni tavallisten Kalevan kisa -tason urheilijoiden tekeminen on yleensä huippu-urheilun sijaan harrastelua. Urheilijat tekevät toki täysillä omaa lajiaan, mutta olosuhteissa, jotka eivät mahdollista kansainväliselle tasolle nousemista. Odotusten pitäisikin olla panostusten tasolla.

Harvat keskittyvät Suomessa pitkäjänteisesti pelkästään urheiluun. Loukkaantumiset, opiskelut, työt, armeija tai perhekuviot voivat tuoda nopeasti muutoksia urheilu-uran suunnitelmiin. Huippu-urheiluun ja kaikkiin näihin muihin satsaaminen täysillä ei ole mahdollista.

Jotkut ovat keskittyneet panostamaan urheiluun ja se on tuonut tulosta. Kestävyysjuoksija Matti Räsänen päätti keskittyä pari vuotta sitten pelkästään juoksemiseen. Laadukkaamman harjoittelun myötä miehen tulostaso parani ja tänä vuonna hän osallistui jo arvokisoihin ja voitti Suomen mestaruuksia.

Räsäsen kehityksen mahdollistivat tukijoukot, terveenä pysyminen ja miehen oma rohkeus jättää muut asiat taustalle.

Jos Suomessa halutaan kehittyä huipputasolle, vaaditaan urheilijoilta rohkeita panostuksia lajiin. Toisaalta myös Urheiluliiton suunnalta on tultava tukea.

Liiton valmennuksen pitäisi kartoittaa paremmin kaikki urheilijat, jotka haluavat panostaa lajiinsa, ja tukea heitä.

Rahaa ei ole ikinä liikaa, mutta sitäkin voisi jakaa järkevämmin. Nyt urheilijat joutuvat kustantamaan itse leirityksiä ja jopa matkoja nuorten arvokisoihin. Samalla tuntuu oudolta, että liiton rahaa kuluu itse urheilun ulkopuolisiin kestityksiin.

Jos menestystä halutaan, niin rahoja ei pidä panna byrokratiaan ja käytäville vaan tulevien huippujen taustalle ja valmennukseen.

Moni ei ehkä hahmota sitä, että Suomessa on vain kourallinen yleisurheilijoita, joita voi pitää rahaa tienaavina ammattilaisina. Lisäksi on joukko pelkästään urheiluun keskittyviä, mutta he eivät tee urheilulla tiliä. Omien tukijoukkojensa avulla he saavat kuitattua pakolliset kustannukset.

Kun tilanne on tämä, niin miksi edes odotetaan laajaa arvokisamenestystä?

Suomen yleisurheilussa ammattivalmentajia ei ole liiton valmentajien lisäksi. Se on siinä mielessä käsittämätöntä, että huippu-urheilussa työ ja tulos tehdään urheilijan ja valmentajan kesken. Liiton valmentajat eivät tähän tekemiseen yleensä osallistu.

Miksi yksilöurheilussa valmentajia ei arvosteta? Tukisummat ovat naurettavia jopa huipputasolla. Esimerkiksi keihään maailmanmestarin Aki Parviaisen valmentaja Jarmo Hirvonen sai valmennusapurahaa opetusministeriöltä huikeat tuhat euroa vuodessa.

Kun tukea ei tule, niin Suomen kärkitasolla tyypillinen tilanne on, että valmentajat ja urheilijat asuvat eri paikkakunnilla. Lisäksi valmentaja ja urheilija käyvät töissä, rakentavat taloja, opiskelevat tai tekevät näitä kaikkea. Siinä sivussa urheillaan Suomen kärjessä, mutta voidaanko ylemmäs edes päästä?

Toisaalta näille Kalevan kisoissa mitaliin tähtääville urheilijoille pitää nostaa hattua. Ammattimaista tekemistä yritetään amatööriurheilun olosuhteissa.

Tulostaso on laskenut, mutta SM-mitali vaatii edelleen valtavasti töitä.

Mitä vaatiikaan olympia- tai MM-mitali?

Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Yhtä köyttä itäradan puolesta

Markkinointi-viestintä on yhä enemmän tyhjiä kliseitä

Hieman hiilihydraateista

Hanaun isku toi uusia paineita Merkelin seuraajalle

Murphyn laki pitäisi kumota

Ilmastorahaa tarjolla Euroopassa

Kun ravintolan sisään tulvi kuormallinen lunta

Anton Paulon uusi koti

Koulussa juoksin, mutten oppinut juoksemaan.

Entä jos olisit itsesi paras ystävä arvostelemisen sijaan?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...