Rakkaudesta lajiin

Kuka saa kutsua itseään huippu-urheilijaksi ja miksi? Muistan miten vuosia sitten käsittelimme aihetta eräällä treenileirillä, ja mielipiteitä riitti. Toisten mielestä siihen riittää kansallinen huipun saavuttaminen, toisen mielestä arvokisakävijät saavat sen tittelin ja kolmannen mielestä ilman mitalia ei voi puhua huippu-urheilijasta.

Tulin tällä viikolla melko väsyneenä treeneistä kotiin ja laskin, että olin käyttänyt treenaamiseen sinä päivänä noin seitsemän tuntia sisältäen matkustukset. Siihen päälle vielä venyttelin illalla puoli tuntia, joten sehän oli melkein työpäivän mitta. Aktiivisen työajan lisäksi työnkuvaan kuuluu tietenkin huolehtia terveellisestä ravinnosta ja riittävästi unesta ja palautumisesta, sekä mentaaliharjoittelusta.

Kuulostaa huippu-urheilulta ja suhtautumiseni urheiluun onkin ammattimaista. Ainut ero on, etten laske itseäni ammattiurheilijaksi, sillä jos se olisi päätoiminen työni, niin siitä pitäisi saada myös elanto. Treenaan edelleen kuin huippu-urheilija, mutta tekeekö se minusta huippu-urheilijan ilman kansainvälisiä huipputuloksia? Itselleni sillä ei oikeastaan ole väliä, koska tiedän syvemmällä tasolla kuka olen. Kuitenkin, ulospäin sillä saattaa olla.

Kuulin tällä viikolla epäilyä urani suhteen taholta, jonka luulin edelleen uskovan minuun. Minuun ei kuulemma kannata enää panostaa. Hän oli muodostanut tällaisen kuvan edes juttelematta kanssani.

Olen päättänyt puhua vaikeistakin asioista ääneen, sillä niin helposti syntyy harhakuva täydellisesti urheilijasta (tai perheenäidistä, toimitusjohtajasta, yrittäjästä tai mistä tahansa toimenkuvasta), ja se vasta aiheuttaa paineita, kun yrittää itse toteuttaa tätä haavekuvaa. Siksi kerron niin ulkoisista kuin sisäisistä vaikeuksista, joita olen urheilijana kohdannut, kuten motivaation katoamisesta, terveydellisistä haasteista ja kuinka harjoitustulokset ei välttämättä mene eteenpäin kuten toivoisi.

En uhoa enää kovilla tuloksilla, koska en voi todellakaan luvata minkäänlaista tulosta. Sen sijaan, rakastan lajiani niin paljon, että jaan avoimesti sitä mitä olisin itse kaivannut nuorempana, eli tukea ja ymmärrystä mitä kaikkea huippu-urheilijan polulla voi tulla vastaan.

Aina jos kohtaa lannistajan, niin se näyttää myös kirkkaasti kenen kanssa matkaa haluaa kulkea. Asioita olisi hyvä tehdä tahojen kanssa, jotka jakavat saman arvopohjan. Silloin yhteistyökin on hedelmällisintä. Arvostan heitä, jotka näkevät arvon siinä, kun työtä tehdään rakkaudesta lajiin. Useimmiten he ovat niitä, jotka jättävät tuloksiaan suuremman perinnön jälkeensä.

Tiedän, että moni urheilija on samojen kysymysten äärellä. He tietävät laillani, että harjoittelun ja palautumisen optimointi voisi olla parempaa, jos taloudellinen puoli sen sallisi. Huippu-urheilijan asenteeseen ei kuitenkaan kuulu surkuttelu, vaan se, että tekee kaiken niin hyvin kuin pystyy niillä resursseilla, joita kullakin hetkellä on. Se on asenne, jolla pääsee pitkälle.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

MTV suunnittelee tähtiensä urat

EU-maa, joka marssii Attilan jalanjäljissä

Suomen kauden villit kuukaudet

Jouko Turkka pisti veljekset uusiksi

Annoin toisen mahdollisuuden Muuntohiilelle

Totista on moneen lähtöön

Mitä sinulle kuuluu?

Vähänkinoli riittävästi.

Yhdysvallat on pettänyt kurdit toistuvasti

Valtio ei sovi yrityksen omistajaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...