Silmukka kerrallaan

Puhutaan näpertelystä, kun halutaan kuvata tekemistä, jolla ei ole merkitystä eikä vaikutusta maailmassa, jossa tarvitaan suuria linjoja, johtajuutta, päätöksiä ja tekoja.

Mutta monellako on mahdollisuutta vaikuttaa vaikka halua olisikin? Kansat vaeltavat, sodat raivoavat, lihavat ja laihat vuodet vaihtelevat. Ihminen elää lyhyen aikansa maan päällä – harva pääsee tekemään suuria päätöksiä.

On hyvä näperrellä. Sen olen oppinut tänä syksynä, kun huonojen uutisten aallot ovat vyöryneet yli toinen toisensa jälkeen. En ollut käsityönopettajien suosikki; likinäköinen, kahdella vasemmalla kädellä varustettu tyttö. Toista maata kuin mummoni, jotka virkkasivat hehtaareittain sängynpeittoja, kutoivat kankaita, viskoivat nypläysnappuloita, solmivat makrameeta ja käyttelivät kinnasneulaa. Minä sain aikaan vain rujoja sukkia.

Mutta opin kuitenkin neulomaan ja virkkaamaan, ja nyt siitä on ollut iloa. Ehkä tätä varten minunkin kannatti kestää kaikki ne moitteet, joita niskaani sateli, kun olin niin huoleton ompelija ja hidas hahmottamaan sukan ja lapasen arkkitehtuuria.

Kun pakolaiset virtaavat Suomeen ja marraskuun pimeys tihenee, minä ostan sukkalankaa ja istun puikot kilisten keikkabussissa, sohvalla, keittiön pöydän ääressä. Minä en pysty paljoakaan tekemään: En osaa ratkaista maailman hirveitä ongelmia enkä melkein kestä ajatella vaikeuksia, joiden edessä olemme. Mutta voin neuloa sukkia. Olkoot ne sitten rumia vaikka, mutta ehkä ne jonkun jalkaan kelpaavat, jos ilmastonmuutos ei alakaan vielä tänä talvena.

Usein ironisoidaan pientä ihmistä ja hänen neuvottomuuttaan. Näpertely ei ole huonoin vastaus voimattomuuden tunteeseen. Kun kädet kutovat, ompelevat, rakentelevat, muovaavat, mieli rauhoittuu pohtimaan. Taitava saa aikaan kaunistakin, melkein jokainen käyttökelpoista.

Kun istun sohvalla, rinnallani istuu rivi naisia ja miehiä, vuosisatainen kaarti niitä, joille on kerrottu levottomuutta herättäviä uutisia. Heidän sisällään myrskyää, mutta kädet liikkuvat rauhassa, tuttuja reittejään. Kädet synnyttävät uutta. Suru ja huoli hyrskyävät rinnassa, aivot etsivät ratkaisua. Työ lohduttaa tarpeettomuuden tunteesta kärsivää. Se valmistuu ja tuottaa kenties iloa sille, jolla ei ole mitään. Parhaimmillaan se kertoo kaiken menettäneelle, että joku ajattelee häntä.

Pienen ihmisen turva ja lohtu on siinä, minkä hän pystyy rakentamaan myrskyn keskelle. Kenties ei synny majaa koko maailman orvoille. Mutta syntyy sukat, lapaset, lusikka, kulho nälkäiselle tai peitto kylmää vastaan.

Sanokaa sitä näpertelyksi. Minä sanon sitä rauhan tekemiseksi, ihmisten vakuuttamiseksi siitä, että hyvä elää yhä. Silmukoissa, höylänjäljissä, savenvalajan käden sipaisuissa.

 

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen kirjailija.

Uusimmat

Kolumnit

Eläkeläiset paratiisisaarelle muhinoimaan

Voisitko näyttää tissit Ruisrockissa?

Tänään olen päättänyt olla onnellinen.

Hakuni Big Brother taloon

Näin eduskunta pitäisi valita

Kolme hyvin erilaista sarjauutuutta

Valemedialle jätetään aivan liikaa ilmatilaa

Kohta on kallista olla sohvaperuna

Vessan yksityiskohta johtaa Sairaaseen Sakkiin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.