Sohvaperunan häpeällinen tunnustus

Tämä häpeällinen salaisuus on vaivannut minua vuosikausia. Se on suorastaan kalvanut sisintäni. Aina kun aiheesta on keskusteltu, pysyn hiljaa, poistun paikalta tai yritän kääntää keskustelun muualle.

Viime viikkoina salaisuuden pitäminen on ollut erityisen vaikeaa. Olen ollut häpeissäni. Mikä kamalinta, salaisuus on hyvin lähellä sekä siviili- että työminääni.

Kerran tunnustin asian puutarhajuhlissamme ihmiselle, jota en entuudestaan tuntenut. Olin silloin humalassa. Olen kiitollinen tuolle ihmisille siitä, että hän ei lähtenyt kertomaan juttua eteenpäin.

En kestä enää. Saan vatsahaavan, jos salaan tätä yhtään pidemmälle. Joten tässä se tulee:

En ole seurannut Game of Thronesia lainkaan.

Tiedän, olen juuri sellainen ihminen, jonka ilman muuta luulisi seuraavan sarjaa. Olen sohvaperuna, nörtti ja fantasiafani. Seuraan eniten käsikirjoitettua fiktiota ja inhoan tositelkkaria.

Tehtäköön selväksi, että minulla ei ole mitään Game of Thronesia vastaan. Olen lähes varma, että olisin sarjan fani, jos vain sitä olisin seurannut. Vaan kun ei tullut silloin aikoinaan aloitettua.

Ensimmäinen kausi vuonna 2011 meni ohi lähinnä vahingossa. Toisella kaudella harkitsin katsomisen aloittamista sata kertaa. Kolmannella kaudella oli liian myöhäistä aloittaa. Ei tietenkään oikeasti ollut, mutta selitin näin itselleni. Halusin antaa häpeälliselle käytökselleni perustelun, joten petin itseäni. Itsepetos on vahva voima ihmiselämässä.

Game of Thronesin kahdeksannen ja viimeisen kauden alkaminen parisen viikkoa sitten oli valtava media-, viihde- ja some-ilmiö. Olin paniikissa ja samaan aikaan helpottunut. ”Enää kuusi jaksoa, ja sitten se on ohi.”

Olisin selvinnyt häpeäni kanssa loppuun asti, mutta päätin tulla ulos kaapista. Minun on elettävä häpeäni kanssa. En ole ansainnut helpotusta. Totuus sattuu mutta myös pelastaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Libanonin järkyttävästä tilanteesta pitää puhua avoimesti

Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä.

Lähi-idän räjähdysten kesä päättyi täystuhoon

Koettelemusten tiellä

Videopuhelu ei aina riitä.

Millainen asenne sinulla on elämään?

Miten päiväni väritän?

Loppu on vaarallinen käsite.

Onko minulla ruoka-allergia?

Lupiinipoliisia odotellessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...