Suurten kertomusten alkulähteillä.

Tunnen kryptan viileyden ihollani, kun laskeudun alas kivisiä portaita.

Kuljen pylväsrivistöjen reunustamaa käytävää muutaman askeleen ja seisahdan. Lattiaan on kiinnitetty kaksi rautaista ristikkoa, joiden väliin on aseteltu vaatimaton kukkakimppu. Täällä on Henrik I Linnustajan (876–936) hauta.

Henrikiä pidetään Saksan ensimmäisenä kuninkaana ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alullepanijana, jonka kuolinpäivä 2. heinäkuuta on galvanoitu kansakunnan muistiin.

2. heinäkuuta vuonna 1936, tuhat vuotta Henrikin kuoleman jälkeen, näillä samoilla jalansijoilla seisoi SS-johtaja Heinrich Himmler (1900–1945). Hän oli laskeutunut holviin arvovaltaisine seurueineen kunnioittaakseen kuninkaan muistoa, olihan Henrik taistellut slaavilaisia heimoja vastaan Elben varrella työntäen näitä menestyksekkäästi kohti itää.

Himmler laski ristikolle seppeleen ja piti seurueelleen edesmennyttä kuningasta ylistävän puheen.

Olen versosta saakka ollut kiinnostunut totalitaristisista järjestelmistä. Aikuisiällä olen matkustellut Himmlerin, Josif Stalinin ja Nicolae Ceaușescun kaltaisten ihmisten jalanjäljissä, välillä niinkin innokkaasti, että lähipiiri on ollut huolissaan henkisestä terveydestäni.

Itseäni eivät ole kiinnostaneet sosialismin ja kansallissosialismin lopputulemat: arkkitehtoninen grandioottisuus ja murhenäytelmiksi kypsyneet yhteiskuntautopistiset suunnitelmat. Enemmän minua ovat askarruttaneet viime vuosisadan suurten kertomusten alkupisteet: Stalinin vaatimaton kotitorppa Gorissa tai tämä Saksan sydänmailla sijaitseva hiljainen hautaholvi.

Kolmannen valtakunnan nousua on usein selitetty aineellisilla lähtökohdilla, kuten Versailles’n rauhansopimuksella tai hyperinflaatiolla. Kansallissosialismi maan ja veren kultteineen oli kuitenkin myös eräänlainen politisoitunut uskonto.

Eritoten esoteriaan taipuvaisen Himmlerin sisäisestä elämästä on viime vuosikymmeninä keskusteltu paljon: uskoiko SS-johtaja olevansa Henrik I Linnustajan reinkarnaatio vai heijastiko hän myyttiseen kuninkaaseen vain omat toiveensa pangermaanisesta maailmanherruudesta?

Lopputuloksen kannalta asialla ei ole suurta merkitystä. Historioitsija Jeffrey Russelia lainatakseni: ”Se mitä ihmiset uskovat tapahtuneen, on tärkeämpää kuin se, mitä todella on tapahtunut, sillä ihmiset käyttäytyvät sen mukaan, minkä he uskovat olevan totta.”

Niin käyttäytyi Himmlerkin.

Tuona heinäkuisena päivänä hän vannoi pyhästi seurueelleen jatkavansa Henrikin tehtävää idässä.

Kolme vuotta myöhemmin, 1. syyskuuta 1939, Saksa hyökkäsi Puolaan.

Perttu Häkkinen on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Viikinkien kutoskausi tulee, mutta milloin?

Trump mokasi mahdollisuutensa napapiirillä

Kun sukupuoli vaihtuu, nimi kuolee

Paluu arkeen joukkoampumisten jälkeen on vaikeaa

Ruotsissa osutaan napakymppiin, Suomessa ei

Amerikkalaiset yhä riippuvaisempia ilmastoinnista

Kun koolla on väliä

Ei yhtään ylimääräistä

Elokuva ei ole pelkkää elokuvaa

Opi suojelemaan omaa energiaasi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...