Tämän aikakauden draama

Olla tietämätön ja ymmärtämätön jopa silloin kun tietää, koska sisällä pysyy suljettuna muuan ovi eli se, jonka avautuminen tekee todeksi eli vihdoin todentaa sen, minkä on tiennyt muutenkin. Siinä tämän aikakauden suunnaton draama. Kukaan ei tiedä kärsivistä ihmisistä mitään.

Näin kirjoitti päiväkirjaansa pariisilainen juutalaistyttö, Hélène Berr, Sorbonnen yliopiston opiskelija, marraskuussa 1943. Pariisi, hänen kotikaupunkinsa, oli saksalaisten miehittämä, ja varakas, suojattu elämä oli ohi. Tilalla oli kasvava kauhistus juutalaisten kohtaloista.

Berr dokumentoi tarkkaan sen, mitä kaupungissa tapahtui. Samaan aikaan kun juutalaisia pidätettiin ratsioissa ja vietiin keskitysleireihin, valtaosa pariisilaisista jatkoi normaalia elämäänsä. He eivät halunneet tietää naapureistaan; käänsivät katseensa, kun hätääntyneitä isiä ja äitejä vietiin kodeista ja hiljenneisiin asuntoihin jäi huoltajattomia lapsia.

Opiskelijat ja koululaiset, itsekin melkein lapset vielä, heidän joukossaan Hélène Berr, ryhtyvät huolehtimaan näistä äkkiä orvoksi joutuneista.

Vastuu kasvaa nuoressakin ihmisessä, jos edellytykset sille ovat olemassa. Arkisia sankaritekoja voidaan suorittaa ankarissakin oloissa. Tällaista toimintaa bulgarialainen filosofi Tsvetan Todorov kutsuu hauraaksi hyvyydeksi.

Sodan ja kriisin aikoina siviili kokee eettistä stressiä – hänen yksilölliseksi valinnakseen jää se, kuinka hän toimii tilanteissa, jotka koettelevat hänen omaatuntoaan.

Meillä Suomessa puhutaan nyt pakolaisten sijoittamisesta. Usein vedotaan siihen, että olemme kyenneet ottamaan vastaan Karjalan evakotkin.

Tuota historian vaihetta idealisoidaan ehkä liikaakin. Välirauhan ajan lehtiä lukiessa havaitsee selvästi, kuinka tuskallista rinnakkain asettuminen oli.

Karjalaisten tavat ja elämänmuoto koettiin vieraina – ja he sentään olivat suomalaisia! Kaupunkien asuntopula aiheutti ristiriitoja ja valitusta: hinnat nousivat ja ahtaus kasvoi.

Mutta nurinasta ja valituksesta huolimatta siitä selvittiin; jopa kahteen kertaan – paitsi välirauhan aikana niin myös jatkosodan jälkeen, jolloin toivo paluusta oli evakoilta mennyt. Ja monessa evakkosuvussa kannetaan kalleutena muistoa siitä, miten kaikkensa menettäneitä kohdeltiin reilusti.

Kyllä nurista voi, eihän tutun maailman mullistuminen ole ihmiselle helppoa. Mutta ihminen punnitaankin koettelemuksissa: löydänkö hyväntekijän itsestäni niissä pienissä asioissa, joihin voin vaikuttaa. Avaanko oven sisimmässäni. Lakkaanko väittämästä, etten tiedä, mitä silmieni alla tapahtuu.

Hélène Berr kuoli keskitysleirissä. Hän kirjoitti vuonna 1943: ”Jos olisin syntynyt jonain muuna aikana, kaikki minussa olisi päässyt kehittymään täyteen mittaansa.” Nuorena ja kehittymättömänäkin hän kelpaa meille esikuvaksi. (Otteet suomentanut Erkki Jukarainen)

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen kirjailija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Mielipiteet ovat yliarvostettuja

Suomalaiset kansanosakkeet saavat uudet varainhoitajat

Rinta ei ole mikään mitta.

Egypti avaa turismia – huolena korona ja turvallisuus

Tässä kolumnissa ei olla mitään mieltä

"Heti kun lukujärjestys ja rutiinit katoavat, iskee järkyttävä kontrollin tarve"

Kuntia tuetaan kriisin jälkihoidossa

Uudet vääryydet eivät poista vanhoja

Valtio ei voi velkaantua holtittomasti

Suomi(mista) sulku- linjalla.

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

...