Tungosta piikkipaikalle

Joka päivä saa lukea uutisia urheilusta – nimittäin negatiivisia uutisia. Jalkapallossa velloivat rahasotkut koko talven. Kuka oli ottanut keneltä ja kuinka paljon lahjuksia. Ilmeisesti miljoonat ovat vaihtaneet omistajaa useammin ja nopeammin kuin minä ehdin vaihtaa valmentajia.

Miten niin jaloon lajiin on pesiytynyt niin paljon kuraa? Yksi syy on rahan määrässä. Ison lajin budjetit ovat valtavia. Luottamustehtävissä olevat joutuvat tai pääsevät tekemisiin näiden miljoonien kanssa.

Kun kisa eri kisojen järjestämisestä on kasvanut massiivisiin mittoihin, joillekin kiusaus on tullut liian suureksi. Kaikista luottamustehtävistä eri liitoissa ei makseta kummoistakaan palkkaa ja vaikka maksettaisiinkin, miljoonien lisätienestit olisivat loppuelämän turva.

Ja koska kyse on selvästi ollut yleisestä käytännöstä, kukaan ei ole edes ajatellut, että siitä voisi jäädä kiinni. Vaan kiinni jäivät ja lisää on varmasti tulossa – toivottavasti syylliset joutuvat katumaan loppuelämänsä. Mutta heidän pahin tekonsa on mielestäni se, että tahraavat urheilun maineen.

Ja jos sen jäljiltä on vielä jotain mainetta ollut jäljellä, lopun vie sitten doping. Siitäkin saadaan lukea päivittäin – nimittäin positiivisia uutisia. Etiopialainen nainen teki huiman MM-ajan kymppitonnilla. Aiemmin tänä vuonna hän oli juossut vain yhden kilpailun. Sikäläistä antidoping-työtä tekeviltä on annettu jo varoituksia. Mistä enää voi tietää kuka käyttää ja kuka ei? Pian on yleinen käytäntö, että lopullisesti mitalit jaetaan vasta kisojen jälkeen. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Yksi pieni yksityiskohta on häirinnyt minua aina doping-uutisten yhteydessä. En ymmärrä, miltä tuntuu voittaa kisa, kun tietää itse, että on vilpillä voittanut. Eihän se voi olla hyvä tunne. Eihän? Vai eikö se vaivaa siksi, että doping-voittajat ajattelevat kaikkien muidenkin käyttävän ja sikäli kaikki ovat ikään kuin samalla viivalla. (Tai piikkipaikalla.)

Olen läheltä seurannut erään suomalaisen naishiihtäjän harjoittelua ja olen varma, että enempää ei voi harjoitella ja enemmän tosissaan ei voi ottaa. Kuitenkin kaikki suuret kilpailut ovat norjalaisten heiniä. En millään voi uskoa, että he ovat niin paljon parempia. Ottavat kuulemma astmalääkettä, jotta ei tulisi astmaa – onko kukaan kuullut moista hölynpölyä? Sehän on sama kuin sanoisi, että kipsasin tässä jalkani valmiiksi jos jalka sattuu menemään poikki. Moraali on norjalaisilla aika hellässä.

Pitäisikö olla kaksi sarjaa: doupatut ja puhtaat? No ei pitäisi. Ihmisten kiinnostus vähenee, kun vilppi lisääntyy. Miten yritykset voivat tulevaisuudessa laittaa rahansa urheiluun ja olla varmoja, että heidän maineensa ei mene samantien?

Nämä kaikki sotkut vaikuttavat kaikkeen urheilun rahoitukseen. Yksi asia on varma: suomalaiset eivät käytä dopingia. Senhän näkee tuloksistakin, että puhtaita ovat. Silloin voi antaa anteeksi huonommankin menestyksen – mutta ei kyllä näin huonoa… Tästä ei ole kuin yksi tie – ja se on ylöspäin!

Kirjoittaja on kansanedustaja (kok.) ja liikemies.

Uusimmat

Kolumnit

4K:ta koneeseen vaikka vaikeaa se on

Eräkansa voi nukkua yönsä rauhallisesti

Liian myöhässä tai aivan liian aikaisessa

Telkkarin avaaminen, tuo suuri seikkailu

Olen Teuvo Hakkaraisen suuri tukija.

Jumalan palvelus

Jos haluat syödä, hoida hyönteisiä.

Nälkätaiteilija markkina-humussa

Tuoko yksi Pukki kevään jalkapalloomme

Mitä kasviksia voi syödä Marevanin kanssa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.