Jonotatko sinäkin renkaita?

Vaihdatin nastarenkaat jo 13.10 huollossa, eipä ollut muita vaihdattamassa. Kyllä ihmiset on tyhmiä, kun eivät ole ajoissa liikkeellä, jonottaa nyt tunteja vaihtoaikaa!

Hoh hoijaa

Hurmio-konsertti Kuopion Musiikkikeskuksessa oli suuri musiikin hurma. Kiitos Poliisisoittokunta! Solistit olivat suuria tähtiä. Jorma Hynninen lumoava.

Onnellinen kuulija

Miksi verohelpotus annettaisiin kaikille yrityksille automaattisesti? Helpotus vain niille yrityksille, jotka palkkaavat työttömän.

Työtön

Kyllä on huomattu, että Juankoskella ja Muuruvedellä traktorit kulkevat kovia nopeuksia. Siinä ovat lapset, vanhukset ja lemmikit suuressa vaarassa. Kilpailuhenkiset nuoret, siirtykääpä pelloille revittelemään mutkat suoriksi, kyläteillä liikkuu muitakin.

Usein ohiteltu autoilija

Joku viherpiipertäjä radiossa halusi Suomen nostavan pakolaiskiintiötä, ja se pitäisi tehdä tällä viikolla. Minä, joka elän todellisuudessa, haluaisin, että eläkeläisten leikattu indeksi poistetaan. Hoitoalan palkat nostetaan ajan tasalle sekä lomarahojen ryöstö perutaan. Ja mielellään jo tällä viikolla.

Hoitaja

Ylen palvelukseen pitää päästä muitakin toimittajia kuin vain punavihreitä.

Demokratia

Hyvä Pauli Smolander! Loistava kirjoitus suomalaisesta nopeusvalvonnasta ja -rajoituksista.

Täysin samoin ajatteleva

Olipa Rajamäeltä upea ele nostaa KuPS:n huoltopäällikkö Sami Miettinen esille (SS 23.10.). Varmasti kiitos menee oikealle henkilölle. Terveiset Nilsiästä.

Pallohaukka

Ihanaa ruokaa ja ihana myyjä Matin ja Liisan asemalla. Kuulostelin, kun jutusteli kaikkien kanssa ja oli niin ystävällinen.

Palkankorotus ois asiaa

Onkohan kuopiolaiset autoilijat ja pyöräilijät värisokeita tai muuten pimeitä? Päin punaisia ajaminen tuntuu olevan paremminkin sääntö kuin poikkeus.

Missä poliisit?

Puoluetoimistojen pitäisi lyhentää työaikoja kilpailukyvyn nimissä. Saisivat vähemmän sotkettua Suomi Oy:n asioita.

Veronmaksaja

Ketään ei saa kiusata, sehän tiedetään. Kuitenkin lyhyiden ihmisten pituudelle voidaan naureskella. Se tuntuu olevan hyväksyttyä. Ei Putin eikä muutkaan voi lyhyydelleen mitään.

Pienen pojan synnyttänyt

Kiitos Tuula Partaselle asiallisesta saattohoitokirjoituksesta. Juuri näin huomaavaisesti isäni saattohoidettiin. Mikä parasta, me hänen lapsensa saimme olla mukana viimeiset vuorokaudet. Hyvä muisto jäi.

Kiitollinen

Venäjä tappaa lapsia ja naisia Syyrian Aleppossa. Savolaiset kansanedustajat ovat hiljaa raakalaismaisesta sotarikoksesta. No tietenkin, koska kyseessä on Venäjä. Mikäli kyse olisi USA:sta, demarit ja kepulaiset olisivat huutamassa torilla kurkku suorana karmeasta sotarikoksesta ihmiskuntaa kohtaan.

War crime

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kuuma linja

Pitääköhän noutajan aina parkkeerata maksullisesti?

Ihanaa kun matkakeskus tulee

Terveyskeskukset tuttuja

Ruusuvaara koko maassa

Päätän itse ruokarytmini

Kesä on yhtä mopomiittiä

Joka lajia nähty

Katsomo kelpaa

Sähköllä lentoon

Vossikka varjoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.