Kuopion joulukuusi entistä kauniimpi

Kiitos Kuopion torin joulukuusen uusista valoista ja siitä, että lava on siirretty kaupungintalon eteen (oikealle paikalle).

Nyt näkyy

Keskustapuolue kannattaa Alkon myymäläautoja. Ei muuta kuin siiderit ja limuviinat valikoimaan ja pysäkit jokaisen peruskoulun pihalle. Näin meillä torjutaan alkoholin haittoja.

Että silleen

Hyvä kirjoitus Henry Korpilinnalta (SS 17.11.). Lisäisin siihen vielä, että ukot ajelee autolla pitkin teitä ja koira metässä.

Heikot jäät

Alan voida pahoin, kun näen naamalävistyksiä.

Yliherkkyyttäkö?

Pian sokerivero voimaan. Meillä syötetään lisättyä sokeria monessa, missä ei voi kuvitella. Ruisleipää mainostetaan perinteisenä ja lisäaineettomana, vaikka siihen on käytetty sekä sokeria että siirappia. Perinteinen ruisleipä tulee vedestä, jauhoista, hapatteesta ja suolasta.

Sokeriinkin jää koukkuun

Kyllä Arhinmäki jaksaa paasata. Mitä muistetaan ministeriajalta: kävi örveltämässä Sotshissa, kannettiin kotiin.

Siinäpä saavutukset

On paljon työkokemusta tarvitsevia opettajaksi opiskelevia ja kortistossa olevia. Törkeää palkata sijaisiksi opettajien omia lapsia, joilla ei ole edes tarvittavaa koulutusta.

Sijaisrekisteri kuntoon

Kiitos Jyri Paretskoi siit kirjotuksest nuorist, mä olin ihan LOL ku luin sun tekstii ja oon kuuskytkol :-)

Isomummo

Vieremän kirkonkylä kannattaa siirtää kokonaisuudessaan kiireesti Nissilään tai jollekin riittävän syrjäiselle sivukylälle, että taajamassa nykyisin erikoisen hyvin viihtyville susilaumoille saadaan viihtyisät virkistys- ja lisääntymisalueet ja käytävät.

Tuulimylläri

Onko millään enää väliä? Miksi pitää rumia sanoja mättää telkkarimainoksissa ja ohjelmissa päivittäin? Ajatelkaa edes lapsia!

Mummo pahoillaan

Mozartin Requiem 12.11. tuomiokirkossa vaikuttava ja upeasti esitetty, josta lämmin kiitos! Mutta voisiko Kuopiossakin siirtyä keskieurooppalaiseen tyyliin, jolloin aplodit vasta hetken hiljaisuuden jälkeen?

Ei hätäillä

En saanut kaipaamaani laitetta apuvälinelainaamosta, mutta sain ystävällisen ja myötätuntoisen jutteluhetken.

Kiitos

Kiitos Minna Canthin musiikkiluokan oppilaat laulusta Tulkoon joulu, jota sai kuunnella Kuopion uimahallin saunassa. Oli niin kaunista, harmi, kun teidän piti lähteä vielä kouluun.

Kuuntelija

Onpa se Ari Honkanen aikaansaava laulava inssi, kun on syntynyt 20.11.2016.

Vanha altto

Poliitikkomme eivät hyvänolontunteessaan tajua, että populismin aallot iskevät vielä rajusti meillekin, sillä kansa ei enää katso hyvällä jatkuvaa vatulointia ja oman edun tavoittelua.

Vanhat vaihtoon

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kuuma linja

Pitääköhän noutajan aina parkkeerata maksullisesti?

Ihanaa kun matkakeskus tulee

Terveyskeskukset tuttuja

Ruusuvaara koko maassa

Päätän itse ruokarytmini

Kesä on yhtä mopomiittiä

Joka lajia nähty

Katsomo kelpaa

Sähköllä lentoon

Vossikka varjoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.