Mikä ilo integraatiosta?

Voisiko joku EU:ta paremmin ymmärtävä kirjoittaa, miten Suomi hyötyy EU:n tiivistyvästä integraatiosta liittovaltioksi? Asia jäänyt epäselväksi.

Odotan kirjoitustasi

Miten on, kun Suomi velkaantuu, mutta samalla veroja alennetaan, kuka maksaa kulut?

Mikä yhtälö?

Nyt jos on piättäjillä järki piässä, niin tehkää Finnpulp Talvivaaraan, siellä on rata ja saasteet valmiina!

Hyvä neuvo

Alkaa jo riittää biosellutehtaan sijoitus vatuloijien valtakuntaan. Käy kohta samoin kuin aikoinaan, kun Nokia tiedusteli mahdollisuutta sijoittaa tuotantoaan Kuopioon. Ei kiitos, ei sekään kiinnostanut savolaisia, kun olisivat saattaneet joutua jopa töihin. Sopiva sijoituspaikka biosellutehtaalle olisi Juankoski, jossa on vankka perinne puunjalostusteollisuudesta. Työvoimaa saatavilla kylältä ja ympäristökunnista.

nl

Hienoa Tommi Turunen (SS 28.6.). Viimeinkin joku puhuu kalliita sanoja! Ei meillä itsenäisenä pienenä maana ole mahdollisuuksia selvitä, mutta Svea mamman kanssa olisimme iso ja varteenotettava neuvottelukumppani ja moni asia olisi muutoinkin paljon paremmin.

Heja Sverige

Onneksi nuo elämäntapansa saa itse valita, itse olen valinnut terveellisemmän, kun en ole halunnut rasittaa kehoani ylipainonkin kiistatta aiheuttamilla terveyshaitoilla.

Valinta kannattanut

Voi tätä Suomen kielen pahoinpitelyä; kun ennen vanhaan hintoja laskettiin, niin nyt halpuutetaan tai ne halventui. Minun mielestäni tässä jo halvennetaan ja jopa halveksitaan kaunista kirjakieltä!

P.U.

Olisikohan näillä ministereillä, jotka sanovat ’siittä’ kun pitäisi sanoa ’siitä’ ’siittäminen’ mielessä eivätkä siksi sano?

Siitä se

”Kahdeksaa hoitajaa epäillään lääkkeiden kavaltamisesta Keski-Suomessa” (SS 29.6.). Tämä on vain raapaisu siitä, mitä on luvassa, jos soveltuvuuskokeet alalle lopetetaan. Samoin kertomus siitä, miten käy, kun hoitajat palavat loppuun ja etsivät epätoivoissaan helpotusta.

Sisar musta

Tervehdys "Suomi nousuun": Olemme samoilla linjoilla – Suomi irti EU:sta. Arvostamme isoisiemme saavuttamaa itsenäisyyttä!

IPU:n kannattaja

300 rekkaa vuorokaudessa tukkii Kuopioon tulevat tiet, ellei aleta heti rakentaa ohituskaistoja 100 kilometrin säteellä.

Pieni auto

Asunnon vuokralle laittajat, huomioikaa tekstiviestillä hakijat. Miksi laitatte ilmoituksen lehteen, jos ette vaivaudu edes vastaamaan?

Syrjintää?

Tiedoksi "Jääkää eläkkeelle": on töissä myös vanhempia naisia, joilla omituisia kotkotuksia. Ei miehet ole aina pahiksia.

R. Kalke

Kuopion Saaristokatu rakennetaan täyteen rivi- ja kerrostaloja. Kyllä siitä on rauhallisuus kaukana ja talot kiinni toisissaan.

Vähempikin riittäisi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kuuma linja

Väärä pensasvalinta

Budjetti ottaa oikeilta

Älä liiskaa vaikka et tunne

Urheilu ei ole leikkiä

Laaja-alaisuus kunniaan

Metsästyskoira on eri juttu

Merkkejä puuttuu

Eroon kevytautoista

Kunpa voisi elää ilman lääkkeitä

Suomi jäi sivuun

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.