Vanhusten hoidon kriteerit ahdistavat

Alkaa ahdistaa nämä Kuopion kaupungin kriteerit vanhusten hoidossa. Miten huonossa kunnossa on oltava, että apua saa? Alkaa olla tunne kuin kaupungin jumppaohjaajalta tulisi käsky, että ”jaksaa, jaksaa, jaksaa...”. Vaan kauanko jaksaa, nimittäin omaishoitaja? Ainoa apu mitä tarjotaan, on yksityinen hoitaja. Vaan kuka maksaa?

Loppuun palamisen lähellä

Suomen hienoimmassa parkkihallissa Kuopiossa lojuu muutama auto, mutta kävelykadulle ei ihmiset mahdu loikkimaan ja yskimään loputtoman autoletkan sekaan.

Savolaista huumoria?

Valinnaisaineena kotsa kasilla; pullaa ja herkkua on tekeminen ollut. Toisin oli seiskalla.

Pettynyt vanhempi

Kansanedustajille palkankorotus? Kuuluu samaan keskisormen nostoon kansalle kuin Panama-jutut!

Lammaslaumanko paimenia?

Markkoja tai euroja – ihan sama, lähipiirissä useita pieni- ja keskipalkkaisia, jotka eläkkeelle varakkaina nuoruudesta saakka huolellisen taloudenpidon ansiosta.

Harkitse

Ylen toimittajat ovat Suomen viisaimpia ihmisiä, mutta Panama-paperien tutkiminen on selkeästi poliisin ja verottajan asia.

P.K.

Uskottavuusongelmaiselle ehdotan, että kirkon henkilökunta kantaisi vastedes siveysvöitä. Ulkokuori ei kerro kantajansa ammattiosaamisesta juuri mitään, taitaa kateus korventaa kouluttamatonta.

Hevon humppaa

Herätys Kuopio! Sepelit pois Kallansilloilta. Siilinjärvi on hommansa hoitanut!

Enano

Liika meikki ei kaunista, oli ammatti mikä hyvänsä. Päinvastoin, puhdas kuulas iho kertoo päivitetystä osaamisesta, ei sotamaalaukset viime vuosikymmeniltä.

P. O.

Painoko esteenä terveysosaamiselle tai terveystiedon opettamisella? Ilman pätevää koulutusta palkkatyötä tekevän osaaminen se vasta on nollatasoa.

Tommy

Kuopion Puijon tulevaisuus, (SS 12.4.). Suuri erämaa keskellä kaupunkia olisi nähtävyys tulevaisuudessa. Valitettavasti kaupunki tuhosi tämän vision rakentamalla Pihlajalaakson. Nyt alue on kuin Länsiranta tai Gaza: muurin ympäröimä betonislummi soraläjineen. Poissa on entinen erämaatunnelma vanhoine metsineen.

Olen suomalainen

Eläkeläistenkin köyhyys voi johtua taitamattomasta talouden hoidosta, hallitsemattomasta ja epäterveellisestä syömisestä, juomisesta, tupakoinnista ja liikkumattomuudesta, sitten seurauksena elämäntapasairaudet ja isot lääkekulut.

Kukkaro kiittää elämänhallintaa

Oikeassa olet Erkki (SS 8.4.). Sukulaiset ja kaverit ottavat kouluun töihin. Pätevät opettajat saavat olla sijaisrekisterissä vuosia ilman töitä. Välivuoden pitäjä kertoo (SS 13. 2.) hoitavansa nämä hommat.

Eino

Työttömät töihin ilman työsuhdetta? Näinkö?

Mummeli

Uusimmat

Kuuma linja

Mistä rokotustiedot?

Stadionin budjetti tuskin pitää

Vaatteita myös keskimittaisille

Kauneimmat joululaulut on yhteislaulutilaisuus

Mikä pressaa vaivasi?

Miksi Kauppakatu kallistui?

Kyytiä Puijolle kaivataan

Raitiovaunuja saatava Kuopioon

Kuopion itsenäisyysjuhla oli hieno

Haravan varteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.