Äärimmäisyys haittaa

Vihreä elämäntapa on tullut yhä yleisemmäksi ilmastosta käytävän keskustelun myötä. Demareilla ja kokoomuksella on ohjelmissaan vihreyttä saman verran kuin vihreillä itsellään ja keskusta on ruohonvihreää.

Vihreässä ideologiassa kummastuttaa pyrkimys estää luonnollinen kehitys. Aina on ollut niin, että häviävien lajien tilalle tulee uusia.

Äärimmäinen suojelu on vahingollista yhteiskunnalle. Hyvänä esimerkkinä on energian tuotanto. Vihreän aatteen mukaan energiaa pitää säästää, maksoi mitä maksoi. Talot pitäisi rakentaa pullomaisen tiiviiksi ja asutus tulisi keskittää radan varsiin ja mieluummin kehäkolmosen sisäpuolelle.

Merkittävä vihreä hairahdus on syyttää ihmisiä Itämeren pilaantumisesta. Pohjanlahti on alue, josta Itämereen tulee vettä. Sen valuma-alue on koko Pohjois-Ruotsi Tukholmaa myöten ja Suomesta kaikki Saimaan vesistöön kuulumaton. Ruotsissa Pohjanlahteen laskevista joista on lähes kaikki allastettu vesivoiman tuotantoon. Suomen puolella vain Kemi- ja Oulujoki. Allastetuista joista ei tule ongelmallista ainesta, koska se saostuu altaisiin.

Rannikon maan nousu aiheuttaa lisääntyvää eroosiota. Myrkylliset sulfidisavikerrostumat kulkeutuvat mereen. Ihmisen osuus veden laadussa on lähes merkityksetön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Perustaso täyttyy Kuopiossa, mutta aina voidaan parantaa

Kuulokuntoutuksessa alueellista epätasa-arvoa?

Fysioterapeuttien virkoja hoitokoteihin

Lähipiirin hätää ei tunnisteta

Sydämen sivistystä päätöksentekoon

Revanssin paikka Puijon portaat

Maidontuotanto Suomessa alle pulavuosien

Tehtiinkö kyseenalainen sopimus?

Joka päivä on hyvä päivä liikkua

Kaupunkiympäristöämme uudistetaan hankalammaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.