Aluleellista monopolia ei pidä antaa yksityisille yrityksille

Attendon tulos Suomessa on tappiollinen (SS 20.7. ). Mistä Attendon tappio johtuu?

Jos palvelun tuottamisen kaikkien kustannusten osa-alueet niputetaan yhteen, saadaan julkiselle palvelulle kustannusyhtälö: hallinto + työntekijät + tilat + tarvikkeet/materiaali = palvelun hinta.

Yksityisellä puolella yhtälöön lisätään vielä voitto. Yhtälö saa muodon: hallinto + työntekijät + tilat + tarvikkeet/materiaali + voitto = palvelun hinta.

Jos hinta pysyy samana, on muiden yhtälön muuttujien pienennyttävä, jotta voitto olisi positiivinen.

Oletetaan, että julkinen puoli on, ennen yksityistämistä, minimoinut palvelun tuottamisen kustannukset. Minkään osa-alueen kustannuksia, resursseja, ei voi pienentää heikentämättä palvelun laatua.

Siksi ei voi ymmärtää, miksi julkisia palveluita on yksityistetty säästösyistä. Miten voittoa tavoitteleva yritys voi toteuttaa palvelun halvemmalla samoilla laatuvaatimuksilla kuin voittoa tavoittelematon?

Nyt Attendon osalta on saatu vastaus. Se ei voi. Ensin saimme lukea uutisia laiminlyönneistä, työntekijöiden oloista ja haamuhoitajista. Nyt kun asiat, laatu, on korjattu hyväksyttävälle tasolle, yritys tekee tappiota.

Miksi yritys tekee näin?

Yritys pyrkinee halvalla hinnalla voittamaan palveluiden kilpailutuksen, valtaamaan markkinaa. Kun yritys voittaa kilpailutuksen, kilpailijat joutuvat lopettamaan toimintansa asiakkaiden puuttuessa.

Kun viimeinenkin kilpailija lopettaa alueella, voi halvalla tehnyt yritys nostaa hintaa vapaasti, koska kilpailua alueellisesti ei enää ole. Silloin yritys saa ajan saatossa tehdyt ”sijoitukset”, ”piilotetut tappiot”, moninkertaisena takaisin.

Yksityisiä yrityksiä, joilla on alueellinen monopoli, on vaarallista antaa kehittyä. Tämän on nähtävissä luonnollisesti alueellisen monopolin saaneista yrityksistä esimerkiksi sähkön jakelussa. Kilpailijaa ei ole, yhtiö voi nousta siirtohintaa melko vapaasti ja saatu voitto voidaan tilittää osakkeenomistajille.

Ihmisten ja julkisen talouden kannalta olisi järkevintä toteuttaa palvelut, jotka nauttivat alueellista monopolia tai jotka maksetaan verovaroin, suurelta osin julkisina palveluina, osaavasti johtaen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.