Elvytystoimenpiteet kilpailukykyyn

Ensi vuoden valtion talousarvioesitys tarjoaa työllisyyden ylläpitämiseksi Mäkisen työryhmän esityksen mukaisesti mm. investointien aikaistamista, koulutusta jne. Samalla kuitenkin olisi syytä pohtia, pitäisikö elvytystoimenpiteillä vaikuttaa suoraan kilpailukykyymme.

Talouselämä 500 -lehdessä (21/09) Hanna Säntti tarkasteli yrityksien tutkimus- ja tuotekehittelymenoja vuosina 2006 ja 2008. Kirjoituksessaan hän totesi, että energiayhtiöt ovat olleet laiskanpuoleisia tutkijoita, vaikka yhtiöille tulvi nousukauden aikana rahaa ovista ja ikkunoista.

Kilpailukyky ratkaisee Suomen talouden ja teollisuutemme aseman työllistäjänä. Olisi varsin kohtuullista Suomen teollisuuden, ennen kaikkea vientiteollisuuden ja kansantalouden kannalta, että energian hinnoittelulla tuetaan taloutta taantuman uhatessa ja nousukaudella varaudutaan kansainvälistymiskehityksen tuomiin haasteisiin resursoimalla tutkimus- ja tuotekehitykseen.

Energian hinnoittelua voidaan verrata rahamarkkinoiden korkopolitiikkaan. Molemmilla on merkittävä kustannusvaikutus. Valtion omistajapolitiikan ja hallituksen roolina on energiapolitiikalla parantaa teollisuuden kilpailukykyä. Se voisi tapahtua subventoimalla energiayhtiöiden windfall-verot suoraan teollisuudelle tai siirtämällä osan osingoista energian hintaan. Se parantaisi vientiyrityksien kilpailukykyä ja muuttaisi viennin rakennetta vastaamaan markkinoiden kysyntää. Myös Sitran ja Tekesin ympäristö- ja energiateknologia- sekä Finpron isännöimä Cleantech Finland tutkimusohjelmat tulisivat suomalaisyrityksien kiinnostuksen kohteiksi resurssien kasvaessa.

Jaakko Asikainen kansantalouden lehtori, eläk. Kuopio

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Liikkumattomuutta vastaan kaikin mahdollisin keinoin

Opiskelijoita kuultava paremmin

Aktiivimalli on kumottava

Eroon eläkeläisköyhyydestä

Piensijoittajille viime metrien ilouutinen

Liikenteen päästöjen nopeaan alentamiseen on keinoja

Työrauhan puute uhka oppimistuloksille

Ei seikkailupuistoa vaan hotelli

Lopulliset hyvästitkö venyttelylle?

Valtakunnallinen vitsaus, joka vaikuttaa monella tasolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.