Ensiksi kaikki välttämätön

Neeta Röppänen otti poliitikon otteella kantaa (SS 29.3.) kirjoitukseeni "luokattomasta taloudenpidosta". Eli ei siis sanonut mitään. Onhan kirjoittamattakin selvää, että vanhuksen ja sairaat on hoidettava.

Palvelut heidän kohdallaan pitää hoitaa kuntoon ja kunnolla nyt eikä vain odottaa niiden turvaamista tulevaisuudessa.

Kuopiossa on ollut jo yli kymmenen vuotta suuri haaste hoitaa ikäihmiset inhimillisesti palvelutaloissa ja kotonaan. Puhumattakaan omaishoitajista.

Nämä eivät ole tulevaisuuden haasteita, jotka hoidetaan sitten, kun terveiden hyvin toimeentulevien ihmisten tarpeet on tyydytetty. Heillä kun on tarpeita loputtomasti.

Kun rahaa on vähän, pitää Kuopion kaupungin viimeinkin hoitaa ensiksi kaikki välttämätön.

Olisi odottanut, että valtuutettu Röppänen mainitsisi edes yhden menoerän, jota pitää siirtää odottamaan aikaa, kun välttämätön on tehty.

Hänen hampaissaan on ollut sosiaali- ja terveysmenot. Kaupungilla kulkee tieto, että Saaristokaupungin tie- ja kunnallistekniikan talousarvio tulee ylittymään huomattavasti enemmän kuin sosiaali- ja terveystoimi.

Miksi tämä ei järkytä talousarvioraamia? Vai katsooko kunnallinen päättäjä, että velalla maksettava meno ei kuulu talousraamiin?

Ei, en ole ehdokkaana syksyn kunnallisvaaleissa. Olen vain kiinnostunut Kuopion kaupungin hulvattomasta taloudenpidosta.

Timo Harju Eläkeläisliikunnan vertaisvetäjä Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Jos aikaa olisi jäljellävain muutama tunti

Lukijan runoIhanat kesäkukat takapihan valloittaa.Krassit, malvat ja kehäkukat, ovat kuin jotakinuskomatonta väriunelmaa.

Pohjois-Savon asuttaminenalkoi jo 1400-luvulla

Kutsumattomat vieraat pistäytyvät kesämökillä

Kauraruokatrendiin liittyy ristiriita

Pielaveden malli näyttää maaseudun mahdollisuudet

Turpeenpoltto lopetettava ja metsähakkuita vähennettävä

Turvallisuutta, tarkoitustaja ajatuksen vapaata lentoa

Jynkän koulun remontti ei näytä etenevän

Savonlinnan historia on myös Kuopion historiaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.