Gallupeissa mielenkiintoisia nousu- ja laskukiitoja

Perussuomalaisten kannatuksen ylitettyä gallupeissa 23 prosenttia ja eron seuraavaan venähtäes­sä jo lähes kuuteen prosenttiin tiedotusvälineissä äimistellään, kuinka se on mahdollista ja mistä se yleensä johtuu. Keskustankin kannatus junnaa paikallaan puheenjohtajan vaihdosta huolimatta.

Syitä kannatusten suuriinkin heittoihin on monia, mutta yksi suurimmista on, että puolueet eivät ole vieläkään toipuneet perussuomalaisten hajoamisesta ja puoluekokouksen aiheuttamasta traumasta edellisen hallituskauden puolivälissä.

Jussi Halla-ahon valinta puolueen johtoon oli shokki kaikille muille puolueille eikä vähiten keskustalle ja puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilälle.

Hän toimi puolet vaalikaudesta pääministerinä ja Petteri Orpon (kok.) apupoikana hallituksessa, jonka ansiot jäivät pelkästään työllisyyden paranemiseen. Sekin johtui pääasiassa noususuhdanteesta. Toinenkin puolikas meni sote-maakuntauudistuksesta kinasteluun, josta siitäkään ei tullut mitään.

Persujen hajottua Sipilä teki ratkaisevan virheen jatkamalla sinisten ministereiden kanssa, joiden takana ei puolueena ollut ainoata­kaan ääntä. Jos persujen hallituskelpoisuus loppui Halla-ahon valintaan puolueen johtoon, loppui myöskin hallituksen uskottavuus viiteen siniseen ministeriin.

Parin vuoden kuluttua vaalit sitten osoittivat sellaisen enemmistöhallituksen suosion, jonka puolueiden yhteinen kannatus oli hieman alle 40 prosenttia.

Harvalle lienee ollut yllätys, että ainoakaan sininen ministeri ei pystynyt säilyttämään edes kansanedustajan paikkaansa. Samalla koko puolueen ja Timo Soinin taru loppui siihen.

Halla-ahon nousu puolueen johtoon sai puoluejohtajat kilpalaulantaan siitä, kuka tylyimmin pystyisi epäämään vähäisimmänkin yhteistyön persujen kanssa. Kilpalaulantaan osallistui myös presidentti Sauli Niinistö lyttäämällä pystyyn koko puolueen. Vaalien ja valintojen tulos on aina oikea. Vasta myöhemmin on nähtävissä, ovatko valinnat olleet hyviä vai huonoja.

Ainoastaan vihreiden Pekka Haavisto piti mahdollisena jopa samaan hallitukseen kuulumista riippuen kokonaan hallitusohjelmasta. Oitis kuitenkin puoluetoverit Ville Niinistö ja Emma Kari lopettivat Haaviston pohdinnat kertomalla hänelle, mikä on puolueen virallinen linja. Haaviston valtiomiestaidot tulivat esille, kun hän jaksoi sietää saamansa näpäytyksen eikä tehnyt siitä arvovaltakysymystä.

Nyt persujen kannatus ja kaula muihin puolueisiin alkaa lähennellä niitä lukuja, joilla se muuttuu inhokista kiinnostavaksi ja todennäköiseksi pääministeripuolueeksi. Sen siipien kantamana on mahdollisuus päästä seuraavaan hallitukseen. Pientä kosiskelua alkaakin olla jo nähtävissä ainakin oppositiossa huonosti viihtyvän kokoomuksen taholta.

On hyvin todennäköistä, että vihreiden nousukiito päättyy hyvinkin pian. Metsien hakkuiden lähes täydellinen kieltäminen ja maataloustuottajien syyllistäminen eivät kanna enää kovinkaan pitkälle.

Äänestäjät ymmärtävät, että lehmä on hyötyeläin eikä pääasiallinen ilmastomuutoksen aiheuttaja. Vihreät pössäyttelevät jatkossa kannatuksensa nousun puheenjohtajansa johdolla kannabissauhuina ilmaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Toiminnan ja talouden moniottelija

Runsaasti hyötyjä saatavilla, mutta myymään ei pidä lähteä

Perustelut veronkorotuksiin ontuvat pahasti

Veljeä ei saa jättää myöskään rauhan aikana

Vallasta luopuminen näkyy olevan vaikeaa

Tämäkö on sitä uskottavaa politiikkaa?

Itsenäisyyden sävyerot ovat tasaantumassa

Ei Rinnettä tunnustelijaksi

Vahvistaa perheiden yhtenäisyyttä

Huippukoulutusta ei enää haluta antaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.