Ikääntyminen alkaa pelottaa

Ministerit, kansanedustajat, hoitohenkilökunta, onko vanhukset vaalien jälkeen unohtuneet kokonaan? Täysi hiljaisuus asiasta.

Vanhusten hoito on nykyisinkin vielä ihan toisarvoinen asia, niin hoitolaitoksissa, sairaaloissa kuin terveyskeskuksissakin.

Katsotaan ikää, hoidetaanko potilasta vai jäädäänkö odottamaan kuolemaa.

Olen itse seurannut iäkkäiden jo edesmenneiden omaisten hoitoa ja en voi kehua – näin myös kokonaistilanteen.

Kun esimerkiksi sanoin hoitajalle, että potilas valittaa vatsaansa, vika olikin kuulemma korvien välissä.

Pelottaa vanheneminen. Kaikki tulemme vanhoiksi, myös te päättäjät.

Kannattaa miettiä, miltä tuntuu maata monta tuntia märissä vaipoissa ja mikä kärsimys on puhdistaminen– kirvelee aivan hirveästi.

Henkilökuntaa on lisättävä riittävästi. Työt, palaverit, ruoka- ja kahvitauot voidaan priorisoida.

Kaikkien hoitajien ei tarvitse olla yhtä aikaa syömässä tai kahvilla. Palavereista pitää joutaa yhden henkilön tarkistamaan soittavan potilaan tilanne.

Jos potilas on vielä niin järjissään, että pyytää käyttämään vessassa, on ihmisarvoa alentavaa, että hänen käsketään tehdä vaippaan, kun on ruokailuaika ja syöttäminen kesken.

Olen ollut todistamassa tätä tapausta.

Kun työttömyyttä on paljon, eikö voitaisi palkata osastoille henkilö, joka ei ole käynyt perushoitajakoulutusta?

Hän kävisi katsomassa soittavan henkilön tilanteen, laittaisi ne papiljotit saunan jälkeen päähän, lakkaisi kynsiä, ulkoiluttaisi ja vaikka vaan seurustelisi asukkaiden kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Menneisyyden kanssa tilillä

Kaikkea turvetta ei kannata hylätä

Netin on oltava aina apuna

Huumorin kukkien poimintaa

Vesakkomyrkytyksen vastustus toi mharvinaisen voiton

Itä-Suomen asema on tasapuolinen

Miksi ovet ovet kiinni turisteilta?

Suomi on lähdössä vaaralliselle tielle muiden velkojen maksajaksi

Kuuma linja

Vahva alue unohtaa muun Suomen kehittämisen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.