Ikuisuusasiako?

Vuosina 1997 – 1998 viisi helsinkiläisnaista aloitti kansanliikkeen ihmisarvoisen vanhuuden puolesta. Tunnetuin heistä oli nyt jo edesmennyt sairaanhoitaja, terveystieteitten maisteri Brita Heikkilä.

 Olin yhteydessä Heikkilään. Tarkoitus oli kerätä kansalaisadressi, joka luovutettaisiin päättäjille päämääränä saada lisää käsipareja suorittavaan portaaseen.

Heikkilä kertoi tekevänsä anonyyminä pistokoeluonteisia käyntejä vanhusten hoitopaikkoihin. Eräällä käynnillä oli kielletty juottamasta vanhuksia, koska ”ne kusee sitten”.

Aloin kerätä nimiä. Suhtautumista asiaan oli monenlaista. Hyväosaiset kertoivat, että heidän vanhuksiaan hoidetaan hyvin. Eräs rouva kysyi naureskellen, ovatko nämä niitä vanhuksia, jotka syövät koiranmakkaraa. Jotkut pelkäsivät menettävänsä työpaikkansa, jos tuohon paperiin nimensä pistää. Oli myös myönteistä suhtautumista.

Allekirjoituksia kansalaisadressiin tuli 155 443. Se luovutettiin eduskuntaryhmille 19.11.1998. Brita Heikkilä sai Vuoden Kellokas -arvonimen. Tärkeää asiaa oli pidetty esillä.

Itse sain vähän pahaa mieltä joidenkin ynseästä suhtautumisesta. Paljon on vettä virrannut vuodesta 1998, ja puheita on pidetty. Brita Heikkilän sanoin: huono hoito maksaa yhtä paljon kuin hyväkin.

Vielä joitakin Britan ajatuksia: ”Jumalani, tähän on tultu. / Matkaa ei ole enää paljon jäljellä / ja se on hyvä.

Pyynnöt ovat vähissä – / vähän arvokkuutta, hienotunteisuutta / kivun lievitystä ja lämpimät sukat.

Kun lähtöni hetki tulee / pitääkö joku kädestäni?

Sinun käsiisi, Isä...”

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Lähiomainen sairauden kuplassa

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Sydämen sivistystä kirjoitteluun

Vanhemmuuden tuen leikkaaminen ei tuo säästöä

Onko nälkävyölle vaihtoehtoja?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.