Järjestetään taksialan valvonta yksityisesti Hollannin malliin

Uusi taksilaki on heikentänyt asiakkaiden luottamusta taksipalveluihin sekä vähentänyt kuluttajien taksinkäyttöä.

Taksi pitää saada kansalaisten helpoksi avuksi kulkemiseen. Jotta varmistamme tämän ja samalla huolehdimme siitä, että valtio saa verotulonsa, tarvitsee taksiala uusia tapoja toimia.

Katse kannattaa suunnata onnistuneisiin järjestelmiin muualla maailmassa, kuten Amsterdamiin, jossa tolpalta tai lennosta asiakkaita kyytiin ottavien taksien on kuuluttava yli 50 auton keskukseen, joiden nimissä kuljetukset myydään.

Tämä sama järjestelmä toimisi erinomaisesti myös Suomen taksimarkkinassa.

Uusi taksilaki toimii tällä hetkellä ennakkoon tilatuissa kyydeissä hyvin. Erilaiset taksiappit ja puhelimitse palvelevat taksikeskukset varmistavat sen, että asiakkaat voivat tilata haluamansa taksin ja samalla tietävät, keneen ottaa yhteyttä mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Etukäteen tilattujen ja hinnoiteltujen kuljetusten tiedot kulkeutuvat verottajan tietoon keskuksilta.

Taksin käyttö ei kuitenkaan tapahdu vain ennakkotilausten kautta. Lennosta otettu taksi palvelee myös monin eri tavoin.

Nämä kuljetukset ovat yhä enemmän siirtymässä keskuksiin kuulumattomien yrittäjätaksinkuljettajien hoidettaviksi. Asiakkaat käytännössä palvellaan ”jonotusjärjestyksessä”. Niistä saatavat tulot on usein helppo jättää ilmoittamatta verottajalle.

Näillä yrittäjäkuljettajilla on nykyisen lain mukaan tuplarooli: he sekä vastaavat kuljettajan toiminnasta että toimivat itse kuljettajina. Ulkopuolinen laatu- tai muuta valvonta on käytännössä hyvin vähäistä.

Taksikeskukseen kuuluminen varmistaisi sen, että asiakkaat tunnistavat heitä palvelevan taksin vastuutahon jo auton ulkopuolelta sen tunnisteista. Taksikeskukset ovat verovelvollisia ja aidosti kilpailevat toisten keskusten kanssa tolppa-asiakkaista yksittäisten taksien kesken tehtävän hintavertailun sijaan.

Nämä taksikeskukset tai -yritykset voivat syntyä joko yksityisinä yrityksinä tai autoilijoiden yhteenliittyminä.

Perusajatus on sama kuin valmismatkajärjestäjillä: palvelusta vastaavalla taholla on oltava riittävät taloudelliset valmiudet vastata palvelusta ja riittävä maineriski, joilla estetään harmaa talous, kuljettajien huonot työolot tai heikko palvelutaso.

Viranomaisten valvonnan alla olevien tahojen määrä pienenee huomattavasti nykyisestä ja yhteiskunta pystyy ulkoistamaan yksittäisen taksikuljetuksen valvonnan taksikeskuksille.

Ennakkoon tilatuissa kyydeissä taksit voivat edelleen palvella usean tilauskeskuksen tai taksiyrityksen ajoissa. Pelkästään tilauskyytejä hoitava taksiyhtiö ei tarvitsisi jatkossakaan vastuullista tahoa, vaan se voisi toimia edelleen ilman tunnisteita ja taksikeskusta taustalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

KYS laittaa laskut perintään

Välttämätöntä toimintaa tulevaisuutta ajatellen

Onko oikeasti järkevää?

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Lähiomainen sairauden kuplassa

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.