Joka päivä on hyvä metsäretkipäivä

Äskettäin vietettiin Suomen lasten metsäretkipäivää tarkoituksena oli muistuttaa metsissä liikkumisen tärkeydestä ja osoittaa kunniaa suomalaiselle metsäluonnolle. Meillä Touhula Hiltulanlahdessa metsässä liikkuminen ja oppiminen on luonteva osa päiväämme Suomen Ladun kehittämän lasten ympäristö- ja luontokasvatusohjelma Metsämörrin kautta.

Metsämörri-satuhahmo kutsuu lapsia lähiluontoon leikkimään ja tutkimaan. Metsässä lasten erot tasoittuvat, ja jokainen tulee esille omien kiinnostuksen kohteidensa kanssa. Mikä tärkeintä, lapset viihtyvät metsässä hyvin.

Metsä tarjoaa mahdollisuuden tutustua vuodenaikojen vaihteluun sekä eliölajien tunnistamiseen. Se on oiva liikuntapaikka polkuineen, kantoineen, kivineen ja puihin kiipeämisineen. Metsässä voimme toimia yksin, parin kanssa tai pienryhmissä. Se on rauhallinen paikka opetella kaveritaitoja sekä tutustua suomalaiseen kulttuuriperintöön.

Kasvattajina voimme antaa hyvät perustiedot luonnosta, sen suojelemisesta ja kunnossapitämisestä. Jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet tulevat tutuiksi aivan itsestään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Laatua monilla eri keinoilla

Kuoppaista kanavankatselua

Lapsivaikutusten arvioinnin oltava järjestelmällistä

Miksi alennettuja nopeus-rajoituksia ei kunnioiteta?

Ylempi Savo ei ole pahis

Ei tartuta heti lääkepurkkiin kun jomottaa

Paraneeko turvallisuutemme uhraamalla 33 suomalaislasta?

Konstikkaita hävitettäviä

Vetovoimasta lääke terveydenhuollon hoitajapulaan

Savon kasvu riippuu yrityksiin työllistämisestä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.