Jos aikaa olisi jäljellävain muutama tunti

Asteroidi yllätti ihmiskunnan äskettäin, kun se tunkeutui kiertoradallaan Maan ja Kuun väliin. Tuo muinainen kivenmurikka, kosmisesti hyvinkin mitätön, käväisi vain noin 70 000 kilometrin päässä meistä, avaruudellisesti siis todella lähellä, ja oli kooltaan sen verran suuri, että olisi aiheuttanut törmätessään valtavaa tuhoa.

Yllättävää oli se, että tiedemiehet eivät pystyneet ennustamaan sen lähestymistä kuin muutaman tunnin varoitusajalla. Se kertoo meille tärkeän sanoman, meidän pienuutemme ja mitättömyytemme avaruuden rinnalla, mutta myös sen, että emme voi tietää omaa kohtaloamme yksilöinä emmekä myöskään globaalisti.

Elämme historiallisesti aikaa, jolloin tajuamme voivamme tuhota itse itsemme, mutta sen voi tehdä myös kertaiskulla voima, joka tulee avaruudesta. Kummankaan ajankohtaa on mahdoton ennustaa.

Tilanne herätti ainakin minussa ajatuksen. Mitä tekisin, jos aikaa olisi vain muutama tunti eikä sen jälkeen mitään. En katoaisi yksin, vaan pahimmassa tapauksessa koko ihmiskunta, sen historia ja tulevaisuus häviäisivät kirjaimellisesti kuin tuhka tuuleen.

Se on sen luokan ajatus, jota yritämme kiertää ja kieltää, olla edes ajattelematta. Tuo tapaus kuitenkin osoitti, että se on täysin mahdollista ja periaatteessa milloin tahansa.

Mitä sinä tekisit? Mikä olisi sinulle tärkeintä hetkellä, jolloin kaikki meidän tietämämme elämä katoaisi? Kutsuisitko perheen pöydän ääreen ja nauttisitte viimeisen aterian? Hakeutuisitko sinulle rakkaimpaan paikkaan ja ristisit kätesi? Joisitko pään täyteen vai lähtisitkö autoajelulle tai molemmat yhtä aikaa?

Etsisitkö apua uskonnosta ja kokoontuisit seurakuntasi kanssa, pyytäisit anteeksi syntejäsi ja vannoisit uskollisuutta jumalallesi? Ehkä et menettäisi toivoasi, vaan odottaisit ihmettä tapahtuvaksi ja jatkaisit pellon kyntämistä kuin mitään ei olisi tapahtumassa.

Uskoisitko edes astronomeja? Astrologeista ei siinä tilanteessa olisi apua.

Minä olen ajatellut, mitä minä tekisin.

Olen kokenut pari kertaa elämässäni ”en pelkää edes kuolemaa” -tunteen, ensimmäisen luonnonvoimien keskellä vierelläni pieni lapsi, toisen tajutessani rakastuneeni oikeasti.

Vastaus on siis perin yksinkertainen.

Etsisin hänet käsiini, kiipeäisimme jonnekin korkealle paikalle, josta avautuisi silmänkantamattomiin ulottuva huikaiseva evolutiivinen sinfonia, elämän kirjava räsymatto.

Katselisimme sen raitoja, kotiplaneettamme kauneutta yhdessä, käsi toistemme kädessä ja painaisin suudelman hänen huulilleen tajuten, että hetkessä voi olla ikuisuus.

Uskon vahvasti siihen, että kauneinta ja parhainta, mitä ihminen on tällä planeetalla saanut aikaan, on rakkaus.

Jos voisimme sen voiman valjastaa konkreettiseksi, se ehkä sysäisi asteroidinkin radaltaan. Mutta ehkä ihmisen rakkaus tieteisiin sen vielä tekeekin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Huomio ennaltaehkäisyyn

Omin voimin jäähalliin?

Myötätuntoa vanhemmuuteen

Valinnaisuutta ei saa rajata

Vielä enemmän tornitaloja Kuopioon?

Asunnottomuus ei kuulu Kuopioon

Perustaso täyttyy Kuopiossa, mutta aina voidaan parantaa

Kuulokuntoutuksessa alueellista epätasa-arvoa?

Fysioterapeuttien virkoja hoitokoteihin

Lähipiirin hätää ei tunnisteta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.