Käynnistyikö evoluutio olemattomuudesta?

Evoluutioteorian ja luomisopin välillä taitaa edelleenkin vallita joitakin eriäviä näkemyksiä esimerkiksi maailmankaikkeuden ja luomakunnan ilmaantumissyistä.

Jos ajatellaan, ettei alussa ole ollut muuta kuin täydellistä olemattomuutta, johon on alkanut ilmaantua jotakin niin sanotun alkuräjähdyksen tuloksena, ja alkuräjähdys on tapahtunut tiettävästi niin sanotun sattuman seurauksena, tarkoittanee tämä varmaankin, että täydellisessä olemattomuudessa on joka tapauksessa ollut ilmiö nimeltä ”sattuma”.

Internet-verkossa määritellään sattuma esimerkiksi seuraavasti: onnettomuus, tapaturma, vahinko, odottamaton tapaus, yhteensattuma, tuuri, onnenkauppa, säkä, sattumankauppa, arpapeli.

Tämä edellyttää ilmeisesti erilaisten vaihtoehtojen olemassaoloa, mikä tarkoittanee, että alkuräjähdyksen alkuhetki, kesto, purkausmateriaalin määrä, purkausmateriaalin purkaushetken ja myöhemmät ominaisuudet, samoin kuin purkauksen päättymishetki ovat määräytyneet jonkin jo olemassa olleen valintakriteerin tuloksena.

Jos olemattomuudessa on ollut mahdollisia vaihtoehtoja vaikkapa kymmenen potenssiin tuhat, ja ainoa toimiva on toteutunut, ja tämän lisäksi on prosessin käynnistänyt ja valinnan suorittanut taho tehnyt myöhemmissä vaiheissa ihmiskunnalle tiettäväksi, että hallitsee suvereenisti koko luomakuntaa ja kaikkea siinä olevaa (”eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta”), saattaisi tämä ehkä antaa joillekin aihetta jonkinasteiseen pohdiskeluun.

Toisaalta on todettu, että jos Jumala on olemassa, miksi hän ei ole ilmestynyt viisaan ja syvällisesti ajattelevan tiedeyhteisön mikroskooppien alle tutkittavaksi ja ihmeteltäväksi (TV7). Ilmeisesti tämä on toistaiseksi vielä suuri ratkaisematon mysteeri.

Kun on väitetty, ettei ihmisen ymmärrys riitä selvittämään luomakunnan ilmiöitä kovinkaan pitkälle, on esitetty myös ajatus siitä, että ihmiskunnan kehittyessä ei jäljelle jää mitään tuntematonta, mikä mahdollistanee esimerkiksi elämän luomisen eri alkuaineista. Jatkohaasteena saattaisi olla alkeishiukkasten rakentaminen lähtien vaikkapa Higgsin bosonista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kutsumattomat vieraat pistäytyvät kesämökillä

Kauraruokatrendiin liittyy ristiriita

Turvallisuutta, tarkoitustaja ajatuksen vapaata lentoa

Pielaveden malli näyttää maaseudun mahdollisuudet

Turpeenpoltto lopetettava ja metsähakkuita vähennettävä

Jynkän koulun remontti ei näytä etenevän

Savonlinnan historia on myös Kuopion historiaa

Taideaineet osaksi ylioppilastutkintoa

Presidenttikin saattaa tarvita pyydysluvan

Puolueita pitäisi karsia ja yhdistellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.