Kaupunkiympäristöämme uudistetaan hankalammaksi

Kaupunkiympäristöämme uudistetaan Kuopiossa kovalla vauhdilla ja hyvä niin. Huolestuneina ja surullisena olemme seuranneet, minkälaisia materiaalivalintoja uusille oleskelualueille valitaan.

Jo vuonna 2007 vammaisneuvosto linjasi vammaispoliittisessa suunnitelmassa, ettei mukulakiviä enää käytetä kaupunkimme kulkuväylillä niiden aiheuttamien liikkumisesteiden vuoksi.

Tästä huolimatta mukulakiviä käyttöominaisuuksiltaan vastaavia materiaaleja kuten lohkopintaista graniittinoppakiveä ja epätasaista nupukiveä käytetään edelleen uusissa rakennushankkeissa kulkuväylillä.

Esimerkiksi uusitun Snellmaninpuiston kaikki sisääntulot päällystetään vanhoilla kauppatorin kivillä ja vuonna 2016 uusitussa Koivupuistossa kaikki kulkuväylät on katettu tällä materiaalilla.

Uusien nupukivien käytöstä esimerkkinä on Ajurinkadun ja Lapinlinnankadun risteys.

Suomen väestö ikääntyy kovaa vauhtia, Kuopio mukaan lukien. Tämän myötä apuvälineitä käyttävien osuus kaupunkilaisissa kasvaa.

Erilaiset katusuunnitelmat kiertävät vammaisneuvoston kautta, mutta lopulliset materiaalivalinnat ratkaistaan vasta suunnittelijoiden pöydillä. Nimenomaan pintojen materiaali valinnat ratkaisevat alueiden käytettävyyden.

Epätasaiset pintamateriaalit tekevät liikkumisen vaikeaksi jo rollaattorilla liikkuvalle, saatikka sähköistä tai manuaalista apuvälinettä käyttävälle.

Varmasti monen mielestä historiallisen näköinen aito luonnonkivi on kaunis kaupunkikuvassa.

Lopulta tullaan kuitenkin siihen kysymykseen, ovatko yhteiset alueemme katseltavaksi vai käytettäväksi.

Kuopio on julistanut strategiakseen olla hyvän elämän pääkaupunki, jonka tavoitteiksi on mainittu muun muassa turvallinen elinympäristö ja aktiivinen elämä.

Myös kaupunginvaltuusto on allekirjoittanut vuonna 2018 tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden julistuksen. Esteellisen kaupunkiympäristön rakentaminen on suhteessa näihin suuressa ristiriidassa.

Nämä materiaalivalinnat ihmetyttävät myös näinä alijäämäbudjetin aikoina, kun tasaisen betonikiven hinta ei ole puoltakaan uusien graniittisten vaihtoehtojen hinnoista.

Esteettömyys ei olisi katujen pinnoilla kalliimpaa vaan halvempaa. Myös materiaalien vaihtaminen jälkikäteen esteettömään vaihtoehtoon maksaa. Miksi ei siis käyttää esteetöntä materiaalia kaikilla kulkuväylillä?

Jokainen ymmärtää, mikä merkitys on niin psyykkiselle kuin fyysiselle terveydelle sillä, että ihminen pystyy liikkumaan kotinsa ulkopuolella.

Kaupunkiympäristön pitäisi olla sellainen, että se aktivoisi myös heikompikuntoisia liikkumaan, ei sellainen, joka luo esteitä liikkumiselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Menneisyyden kanssa tilillä

Kaikkea turvetta ei kannata hylätä

Netin on oltava aina apuna

Huumorin kukkien poimintaa

Vesakkomyrkytyksen vastustus toi mharvinaisen voiton

Itä-Suomen asema on tasapuolinen

Miksi ovet ovet kiinni turisteilta?

Suomi on lähdössä vaaralliselle tielle muiden velkojen maksajaksi

Kuuma linja

Vahva alue unohtaa muun Suomen kehittämisen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.