Kilpailutus lopetti palvelut

Muutama opetusryhmäni kehitysvammaisista oppilasta on saanut puheterapiapalveluja valtakunnallisen yrityksen järjestämänä.

Yrityksen terapeutit ovat käyneet koululla koulupäivän aikana, joten vanhempien ei ole tarvinnut matkata Juankoskelta Kuopioon terapiapalveluja saamaan työ- ja koulupäivän jälkeen.

Viime syksynä Kela kilpailutti puheterapian antajat ja kyseinen yritys hävisi kisan. Vanhemmille lähetettiin Kelalta kirje, johon oli listattu voittaneet terapeutit ja pyydettiin ottamaan heihin yhteyttä.

Tiettävästi kukaan kilpailutuksen voittaneista puheterapiapalveluja antavista yrityksistä ei ole vielä aloittanut toimintaa täällä Koillis-Savossa. Mahdollisesti monet yksityiset puheterapeutit ovat kokeneet matkaamisen periferiaan liian työlääksi, eikä monilla terapeuteilla ole tähän aikaan vuodesta mahdollisuuksia ottaa uusia asiakkaita vastaan.

Toisaalta jotkut voittaneet tahot ovat vasta haalimassa terapeutteja palkkalistoilleen - toivottavasti löytävät. On myös niin, että monet vammaisten lasten vanhemmat ovat niin uupuneita, etteivät he jaksa etsiä lapselleen uutta terapeuttia.

Ensin Kela vei palvelun ja valtuutti sitten vanhemmat etsimään uuden terapeutin - eli löivät lyötyjä.

Nyt puheterapiat seisovat ja maksusitoumusten loppumisajat lähenevät. Ehkäpä Kela kilpailuttamalla toivoikin juuri tätä. Kenellekään ei tarvitse maksaa terapian antamisesta ja rahaa säästyy tärkeämpään.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että puheterapian merkitys kehitysvammaisten kommunikoinnin tukemisessa on ensiarvoisen tärkeää. Kela ei nähtävästi näe asiaa näin.

Halutessaan Kela olisi voinut jatkaa puheterapiasopimuksia nykyisen palveluntarjoajan kanssa maksusitoumuksen loppuun asti, eikä lopettaa sopimusta väkivalloin kesken terapiavuoden.

Olisi vähintäänkin kohteliasta, että Kela perustelisi kyseistä. Ainakaan meillä tuo päätös ei parantanut palvelua, vaan lopetti sen.

Marko Suni

Erityisluokanopettaja

Juuka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Uskotaan Erkkiin ja yhteistyöhön

Hajautetaan asumista enemmän

Lumoavaa Orinoroa ei pidä pilata

Villiä luontoa kaupungissakin

Kokoomus ei vastusta koulujen rakentamista Kuopioon

Nopeusrajoitusten jähmeys

Nuoret tarvitsevat laadukasta tukea valinnoissaan

Yhteinen arvopohja?

Suuruuden ekonomiaa vai turvallista oppimisympäristöä?

Maaliskuusta riski on viisinkertaistunut

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.