Kodeilla on vastuu

Talousosaamisesta ei ole uudeksi oppiaineeksi. Kuten pääkirjoituksessa mainitaan (SS 14.7.), vanhempien tulee esimerkin voimalla opettaa tämänkin asian perusteet.

Ja paljon muuta.

Pitäisi osata mennä nukkumaan ajoissa, jotta pysyy koulun ja työelämän rytmissä.

Nyt on kulutus huipussaan. Kuinka moni on parsinut pienen reiän vaatteesta eikä heittänyt sitä sen vuoksi pois ja ostanut uutta?

Asenne on tärkeää. Vaateteollisuus on kohta suurin ilmaston pilaaja. Ennen vanhoista vaatteista leikattiin matonkuteita ja tehtiin uusia mattoja.

Nuoret ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja haluavat käännettä.

Älykännykkämaailma surffailuineen on myös yksi iso ilmastonpilaaja – on tullut esille TV:ssä vain kerran.

Miksi emme anna faktoja, koska nuoret haluavat osallistua päästöjen vähentämiseen. Ollaan säästeliäitä ja mietitään, mitä oikeastaan tarvitsemme.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

KYS laittaa laskut perintään

Välttämätöntä toimintaa tulevaisuutta ajatellen

Onko oikeasti järkevää?

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Lähiomainen sairauden kuplassa

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.