Koko kansan terveystori

Onnittelut Kuopion kaupungille matalan kynnyksen terveyskioskin avaamisesta kauppakeskus Aapelissa Pohjois-Savon Liiton ja Euroopan aluekehitysrahaston tukemana (SS 21.4.)!

Terveyskioski palvelee uuden terveydenhuoltolain kunnille asettamaa terveyden-edistämisen tehtävää. Se voi parhaimmillaan kaventaa myös väestön terveyseroja.

Terveyskioskin työntekijöinä toimii kaksi terveydenhoitajaa, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Tiimissä osaaminen täydentyy ja toiminta tehostuu.

Tiimistä uupuu kuitenkin yksi avainhenkilö, ravitsemuksen asiantuntija eli laillistettu ravitsemusterapeutti. Onhan ravitsemus yhdessä liikunnan, riittävän unen, mielekkään työn ja harrastusten sekä toimivien ihmissuhteiden kanssa terveytemme ja hyvinvointimme kivijalka.

 

Ravitsemusohjaus on taitolaji. Pelkkä Itämeren ruokavaliokolmio tai lautasmalli ei siinä vielä riitä.

Ohjaus ei ole neuvojen antamista, vaan yksilöllisesti, asiakaslähtöisesti toteutettavaa vuorovaikutteista keskustelua. Ravitsemusohjaajalta vaaditaan keskeisten sairauksien, ravitsemuksen teorian sekä elintarvike- ja ruoanvalmistuksen tuntemuksen lisäksi vuorovaikutustaitoja.

Ohjaus perustuu ruokavalioon, yhdessä sovittuihin tavoitteisiin, hyvän havaitsemiseen nykyisessä ruokavaliossa, omien ratkaisuvaihtoehtojen esittämiseen ja tarvittaessa ohjaajan ehdottamiin muutoksen vaihtoehtoihin.

 

Oleellista on edetä askel kerrallaan ja aloittaa elintapojen kohennus helpoiten toteutettavista keinoista, mikä mahdollistaa onnistumisen kokemuksen ja hoitohalukkuuden jatkuvuuden.

Ohjauksessa huomioidaan ruokamieltymykset ja ruoan nautinnollisuus. Keskustelussa varmistetaan, että asiakas tietää käyttäytymisen muutoksen tuottamat hyödyt itselleen ja osaa ne myös voinnissaan havainnoida.

Elintapaohjaus on tutkimusten mukaan erittäin kustannustehokasta ja vaikuttavaa keskeisten kansansairauksien ehkäisyssä kuin hoidossakin.

Perusterveydenhuolto ei vain toistaiseksi ole osannut hyödyntää tätä mahdollisuutta, vaikka elintavat vaikuttavat keskeisesti useiden kansansairauksien syntyyn.

Ravitsemusterapeutin asiantuntemuksen puuttumisen myötä terveyskioski menetti yhteistyömahdollisuuden toiminnan arviointiin ja kehittämiseen Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen yksikön kanssa. Myös Terve Kuopio -toiminnan uskottavuus himmenee yhden terveyden tekijän puuttuessa terveyskioskin toiminnasta.

 

Nykyajan kioskit keskittyvät edistämään makeisten, virvoitusjuomien ja pikaruuan, koukuttavien rahapelien ja terveyttä suorastaan vaarantavien nautintoaineiden myyntiä. Siksi helposti lähestyttävä terveystori tai -pysäkki sopisi kioskia paremmin kuvaamaan uuden palvelun hyödyn ja yleisen hyvän toimintaperiaatetta.

Perustellusti kysyn, milloin Kuopion kaupungin päätöksentekijät lisäävät ravitsemusterapeutin palvelun terveyskioskin työntekijätiimiin toiminnan optimaalista toteutumista varten?

Outi Nuutinen

Lehtori

Ravitsemustiede

Itä-Suomen yliopisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Johdot vievät moneen suuntaan

Keskusta uuden alun kynnyksellä

Kieltäminen perustuutahalliseen tietämättömyyteen

Ei kiitos euromaidenyhteiselle budjetille

Junan tuomaa ja viemää vetovoimaa

Ilmastonmuutoksen ehkäisy luo menestyksellistä tulevaisuutta

Omalääkäri – paras lääkäri

Kohtuudella ja kotimaista

MetsästysSyöttisorsia ruokitaan ja sitten lahdataanSorsien syöttäminen ja syöttipaikalle metsästyksen nimissä teurastaminen on ikävää ja hyvin yleisesti harjoitettua metsästyksen alakulttuuria. ”Riistanhoidon” nimissä houkutellaan viattomat eläimet ruokail

Öljyn loppumisesta ilmastonmuutokseen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.