Kuopion Sammakkolampi tarvitsee kunnostuksen

Kuopion kaupunkia kehutaan kauniiksi, eikä syyttä. On laaksoa, kukkulaa, Puijo ja Kallavesi. Kaupunkialueen sisällä on lisäksi monta viehättävää pikku lampea, jotka hyvin hoidettuina elävöittäisivät kaupunkimiljöötä ja olisivat samalla kivoja uimapaikkoja.

Sattumalta asun niin, että näen lähes koko Sammakkolammen yli. Vesikasvillisuus on jo vallannut matalavetiset rannat.

Maan tasolta tuon surkeuden näkee vielä konkreettisemmin. Keskelle lampea sijoitettu hapetin on liikuttanut vettä kai jo useamman vuosikymmenen ajan.

Ilman hapetinta kalat rojottaisivat keväällä kupeellaan, evät tönkköinä pitkin rantoja. Uinnin lisäksi lammella myös ongitaan.

Sammakkolammessa on hoidettu terveyttä 1900-luvun alkupuolella.

Lähellä sijainneen hoitolan reumaatikkopotilaat saivat hoitoa muun muassa lammen puhtaassa ja kylmässä vedessä. Syynä veden kylmyyteen ovat lammen pohjassa olevat lähteet.

Kyttäämättä tai kiikaroimatta näen aterioidessani, että Sammakkolammen ympärillä lenkkeilytetään runsaasti koiria, isoja ja pieniä.

Silmäänpistävää on, että koirat ohjataan useimmiten kevyen liikenteen väylän ja lammen väliselle rantavyöhykkeelle kuljetaanpa kumpaan suuntaan tahansa.

Jos ei ole kiire, vaan nautiskellaan, niin koira viedään usein veden rajaan saakka.

Joskus, toki harvoin, koiria myös uitetaan lammessa.

Kevätpuolella lammen jää on koirien temmellyspaikka.

Sammakkolammen rantavyöhyke – kevyen liikenteen väylästä veteen – on hyvin kapea, kapeimmillaan KYSin puolella vain parisen metriä. Virtsan ravinteet valuvat hyvinkin pian lampeen.

Joka tapauksessa koira nostaa koipea ja sirhauttaa terveiset lajitovereille. Sitten seuraava koira ”saa toteuttaa itseään” ja vastaa terveisiin. Vuoden mittaan noista pienistä puroista kertyy iso säiliöllinen erittäin ravitsevaa lannoitetta.

Jos ihmiset alkaisivat virtsailla lammella, tulisi siitä pikaisesti loppu. Koirilla on omat ”lakinsa”.

Joku voi kysyä, miksi sitten lammen vesi on uimakelpoista. Rehevöittäminen ja saastuttaminen ovat eri asioita.

Mikäli koiralla ei ole virtsatietulehdusta, niin virtsan mukana tulee ympäristöön vähäisesti bakteereja. Siten virtsa ei saastuta kuten runsaasti bakteereita sisältävät ulosteet.

Kuitenkin virtsan rehevöittävä vaikutus on suuri ja virtsailu ”uima-altaan” reunalla perin epämiellyttävää.

Sammakkolammessa ui tavallisten uijien lisäksi myös pari kilpauijaa, ainakin meno näyttää treenaamiselta.

Sammakkolampi tulee kunnostaa. Keinoja ovat kalojen nuottaaminen ja vesikasvien ruoppaaminen.

Lampea rasittaa luonnostaan laajahko valuma-alue. Sille ei voi muuta kuin minimoida kasvien lannoittaminen. Sen sijaan koirat voi ulkoiluttaa muualla kuin Sammakkolammen lähituntumassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kutsumattomat vieraat pistäytyvät kesämökillä

Kauraruokatrendiin liittyy ristiriita

Pielaveden malli näyttää maaseudun mahdollisuudet

Turpeenpoltto lopetettava ja metsähakkuita vähennettävä

Turvallisuutta, tarkoitustaja ajatuksen vapaata lentoa

Jynkän koulun remontti ei näytä etenevän

Savonlinnan historia on myös Kuopion historiaa

Taideaineet osaksi ylioppilastutkintoa

Presidenttikin saattaa tarvita pyydysluvan

Puolueita pitäisi karsia ja yhdistellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.