Lähihoitajien arvostus vähitellen parantunut

Maamme ensimmäisiä lähihoitajia alettiin kouluttaa 1990-luvulla, jolloin toisen asteen tutkinnot yhtenäistettiin ammattinimikkeiltään. Lähihoitajat saivat tuolloin osakseen paljon kritiikkiä.

Ajateltiin, ettei yhtenäinen tutkinto anna riittävää erikoisosaamista. Nyt kuitenkin tilanne on toinen.

Lähihoitajista on pulaa työmarkkinoilla, ja työtä on onneksi opittu arvostamaan ainakin jonkin verran. Yhtenäinen ammattinimike antaa lähihoitajille mahdollisuuden kouluttautua osaksi myös työssä, oppia ja kehittää näin omaa ammattiaan.

Suuntautumisensa mukaan lähihoitajat hakeutuvat erikoistumisalueilleen, mutta voivat esim. työtilanteen muuttuessa työskennellä muissakin paikoissa. Tulevaisuudessa varmasti vanhustenhuollossa.

Lähihoitajat tekevät arvokasta työtä. Lähihoitajia työskentelee kotihoidossa, vanhainkodeissa, sairaaloissa ja esim. päiväkodeissa.

Työ on vaativaa ja raskasta ja suurin osa lähihoitajista tekee epäsäännöllistä vuorotyötä; ilta- ja aamuvuoroja, yötyötä ja viikonloppuja.

Palkkaus ei ole työmäärään suhteutettuna riittävä eikä eduskuntavaalien lupauksista huolimatta palkkakuopasta ole päästy ylös.

Olen lähihoitaja ja ylpeä työstäni. Ammattimme arvostus on vähitellen parantunut.

Sairaalat eivät voi toimia, jos yksikin ammattiryhmä häviää sieltä. Työtä on paljon ja tulevaisuudessa se näyttää vain lisääntyvän.

Työ on sekä fyysisesti että henkisesti kuluttavaa. Siitä syystä onkin tärkeää meidän jokaisen huolehtia omasta jaksamisestamme myös työn ulkopuolella.

Organisaatioiden on asetettava työlle järkevät rajat niin kuin työntekijöiden itsensäkin, jotta meitä työstään pitäviä ja siihen sitoutuneita lähihoitajia olisi jatkossakin saatavilla.

Lähihoitajan työn arvostamiseen tarvitaan jokaista lähihoitajaa. Jokainen meistä tekee työtä omalla persoonallaan, osaamisellaan ja ammattitaidollaan.

Se, mitä asiakkaillemme, vanhuksille, aikuisille, mielenterveysongelmaisille tai esim. lapsille annamme, näkyy siinä, miten työtämme arvostetaan.

Yhdessä toimien, toinen toistamme rohkaisten ja auttaen pystymme luomaan lähihoitajista ammattitaitoisen ja empaattisen, työhönsä sitoutuneen ja siitä pitävän porukan. Sillä sitähän me olemme.

Erkki Hynninen Lähihoitaja Leppävirta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Omalääkäri – paras lääkäri

Kohtuudella ja kotimaista

MetsästysSyöttisorsia ruokitaan ja sitten lahdataanSorsien syöttäminen ja syöttipaikalle metsästyksen nimissä teurastaminen on ikävää ja hyvin yleisesti harjoitettua metsästyksen alakulttuuria. ”Riistanhoidon” nimissä houkutellaan viattomat eläimet ruokail

Öljyn loppumisesta ilmastonmuutokseen

Sähkömarkkinalaki sallii kyseenalaisia keinoja

KYSillä on viisi eri ruoka-annoskokoa potilaiden tarpeiden mukaan

Jos aikaa olisi jäljellävain muutama tunti

Lukijan runoIhanat kesäkukat takapihan valloittaa.Krassit, malvat ja kehäkukat, ovat kuin jotakinuskomatonta väriunelmaa.

Pohjois-Savon asuttaminenalkoi jo 1400-luvulla

Kutsumattomat vieraat pistäytyvät kesämökillä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.