Lakisääteisiä peruspalveluja vai vetovoimahankkeita?

Kuopio on suuri kaupunki pinta-alaltaan. Nyky-Kuopioon vaan kuuluu myös maaseutualueet, eikä niitä voida kuihduttaa kantakaupungin hulvattomien hankkeiden kustannuksella.

Muutama esimerkki: Savilahdessa ei ole vielä yhtään asukasta, silti sinne työnnetään kymmeniä miljoonia koko ajan. Pelkkä liikuntaluola, joka louhitaan kallion sisään, maksaa yli 35 miljoonaa. Lumit maksaa yli 23 miljoonaa, satamaan on humputettu 9 miljoonaa ja museoon 18 miljoonaa. Potkupallon pelaamisen suunnitteluunkin käytetään tänä vuonna 600 000 euroa.

Jo nämä muutamat hankkeet tekevät jo melkein 86 miljoonaa euroa. Onko näille yhdellekään pakottava tarve? Onko yksikään niistä lakisääteinen kunnan toteutettava peruspalvelu? Ei, mutta nämä ovat valtava säästöpotentiaali.

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka Kuopiossa on työnnetty eteenpäin näitä vetovoimahankkeita epärealistisiin kasvunäkymiin uskotellen. Kun rakennusliikkeille annetaan tontteja, ne toimintaperiaatteensa mukaisesti rakentavat tonteille taloja.

Kun Kuopion väestö ei kasva ja taloja rakennetaan lisää, syntyy markkinoille ylitarjontaa, jolloin asuntojen arvot lähtevät alaspäin. Kuopion kaupunki tuhlaa verorahat vetovoima- ja aluehankkeisiin ja lisäksi kajoaa samalla kaupunkilaisten asunto-omaisuuteen.

On moraalitonta hakea säästöjä ihmisten peruspalveluista ja samaan aikaan törsätä toisaalla. Peruspalvelut ovat juuri niitä palveluita, mitä varten kunta- ja kaupunkiorganisaatiot ovat ylipäätään olemassa.

Säästöt löytyvät övereistä hankkeista. Pidetään huoli ensiksi jokaisesta kuopiolaisesta. Pidetään parempi huoli kodeistamme, omaisuudestamme, ja että verorahamme käytetään sinne, minne ne kuuluukin käyttää: palveluihimme. Ja maalaisjärjen käyttö tähän koko touhuun mukaan.

Mitkä tunteet ajavat nyt Kuopiota toimimaan näin? Ovatko ne imagosyitä? Onko liian kova paikka tunnustaa olleensa väärässä ja vetää käsijarrua ja lopettaa tuhlaaminen?

Kaivinkoneissa on virta-avaimet, ja ne voidaan niistä sammuttaa. Hankkeita voi keskeyttää ja siirtää tulevaisuuteen tehtäväksi sitten, kun niihin on oikeasti varaa. Tässä taloustilanteessa näin olisi oikein toimia, mutta se kysyy kovaa kanttia.

Kuopiolla on nyt tietoinen tarkoitus puskea väkisin eteenpäin aloitettuja ylimitoitettuja hankkeita velkarahalla, jotka maksatetaan maaseutujen vanhuksien palvelut karsimalla. Tämä on väärin kaikilla mittareilla.

Kyllä nyt Kuopion kokoomuksen olisi syytä kääntää katseensa ja suunnata tarmonsa sinne, mistä oikeasti säästöjä saadaan aikaan.

Ei tällä tavalla harmaalla alueella lakisääteisiin palveluihin kajoten. Ei ihmisarvoa ja kunnan perustarkoitusta murentamalla. Järjellä, ei tunteella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.