Leikkiä tulella

Sotien aikana syntyneenä, kylmän sodan ilmavoimissa palvelleena ja nyt nostoväkeen kuuluvana en voi olla ihmettelemättä sodan poliitikoissa, sotilaissa, tutkijoissa ja asekauppiaissa tuottamaa neuroottista viehtymistä. Sodan logiikka on kuin tulella leikkimistä, kun tarpeeksi raapii palo saa alkunsa.

On hyväuskoista todeta, että sodaton maailma voisi elättää kaikki köyhänsä, parantaa sairaansa ja rakentaa aserahoilla maanpäällisen paratiisin. Sota on itseään ruokkiva prosessi, jonka toimijat elävät uskonsa toteen uudelleen ja uudelleen.

Kiina, Venäjä ja USA sekä useat kehittyvän maailman maat varustautuvat kiihtyvästi, etsien selitystä kaikkialla lymyävästä terrorismista, joka on yhdelle terrorismia ja toiselle vapaustaistelua. Perinteistä valtioiden välistä sotaa ei juuri enää esiinny. Kyse on paljolti arvovallasta.

Terrorismista on saatu varustelun sampo niin kuin on voitu osoittaa tapahtuneen mm. USA:ssa Bushin hallintokauden ajan.

Tätä taustaa vasten Suomessa keskustelu Afganistanin Nato-operaatiosta on samaa kansainvälisen sotainnon heijastumaa. Olemmeko sodassa vai emme, kenen puolesta ja ketä vastaan? Näitä kysymyksiä ei tarvittu 65 vuotta sitten, jolloin Suomi lunasti oikeuden valita sodan ja rauhan välillä, kun kansainvälisestä solidaarisuudesta puhutaan.

Olemme toisella puolella maapalloa, ettei maata tarvitsisi puolustaa laajenevien konfliktien tullessa rajoillemme, näin sanotaan. Suomi on tehnyt ja tekee voitansa vakauden säilyttämiseksi. Puolustusoppimme toimii hyvin, mutta samaa ei voi sanoa sotatarviketeollisuudesta, jonka korruptoituneisuus näyttää uskomattomalta.

Perusväitteeni epäpyhästä armeijoiden, markkinoiden ja poliitikkojen liittoutumasta ei koske vain kasvotonta maailmaa vaan näyttää täälläkin Januksen kasvonsa.

Lars-Olof Fredriksson Äänekoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Epäonnistunut fuusio vai hieno alasajo?

Missä on lapsiystävällinen Kuopio?

Kuntatyönantaja ei voi paeta vastuuta

Maakuntien äänet eikun hupenee jatkossa

Osa suomalaista yhteiskuntaa

Muistokirjoitus – vaiko sittenkin jälleennäkemisen toivoa?

Hengiltä säästämisen tieltä kohti harkittua elvytystä

Nyt on aika palata perustehtäviin

Posti ajautunut kriisiin

Ei pelkästään kuluerä Kuopiolle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.