Lentäminen ei ole itsetarkoitus

Vihreä poliitikko, entinen elyn virkamies ja nykyinen konsultti-asiantuntija Patrick Hublin osoitti valitettavaa pinnallisuutta puolustaessaan Finaviaa sekä käsitellessään Varkauden kansainvälistä vientiteollisuutta (SS 19.4.) ja viitatessaan kirjoitukseeni (SS 12.4.).

Valitettavaa on, että alueemme liikennepuolella työskennellyt virkamies ei tunne eduskunnan pitkäaikaisia ja selkeitä talousarviolinjauksia. Eduskunta on kiinnittänyt ”vakavaa huomiota siihen, että kotimaisten lentoyhteyksien puute ja lentolippujen kalleus heikentävät alueiden saavutettavuutta ja elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia” ja todennut, että säännölliset lennot ovat erityisesti kansainvälisillä markkinoilla toimivien työllistävien vientiyritysten kannalta elintärkeitä.

Joulukuussa 2014 talousarvomietinnössä todettiin, että ”kansainvälisen teollisuuden tarvitsemien lentoyhteyksien turvaamiseksi Varkauden lentoliikenteen tuki on edelleen perusteltu, mutta se edellyttää paikallisten ja alueellisten tahojen sitoutumista kustannuksiin sekä julkisen palvelun velvoitteen asettamista”.

Eduskunta edellytti, että liikenne- ja viestintäministeriön tuli selvittää valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön sekä yritysten ja alueiden kanssa ne toimenpiteet, joilla luodaan tarvittavat edellytykset kansainvälisen vientiteollisuuden toimintamahdollisuuksille. Eduskunta lähti siitä, että vasta sen jälkeen tehdään lentoliikennestrategian pohjalta ratkaisut. Uskon, että Finavian ja ministeriön ratkaisut tullaan arvioimaan eduskunnassa.

Hublinille voin vakuuttaa, että Itä-Suomen kansainvälisimmässä teollisuuskaupungissa maailmalle lähtevät insinöörit ja osaajat tietävät kyllä, mistä lähtevät ja minne menevät. Oikea-aikaiset syöttöyhteydet kansainvälisille lennoille toki helpottaisivat sitä. Kirjoittaja paljastaa jälleen, miten huonosti alueellisella tasolla – tai jo Juvalla – toimivat tuntevat Varkauden kansanvälisen teollisuuden merkitystä muun muassa aluebruttokansantuotteelle.

Vihreiden taholta Varkauden lentoliikenne on toki ollut vastenmielinen asia koko ajan. Vuoden 2015 talousarvion käsittelyssä vihreät tekivät Osmo Soininvaaran johdolla hylkäysesityksen koskien Varkauden lentoliikennettä sekä Varkaus – Karvio Vt 23:n rahoitusta. Se liikennejärjestelmistä ja aluekehityksestä.

Kari Rajamäki (sd.)

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja 1995 – 2003, 2011 – 2015

Infraministeriryhmän jäsen 2003 – 2007

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Eläkelupaus rotanloukkuna uudessa hallitusohjelmassa?

Orpolla oppositiossa orpo olo

Hotellilaiva tarvitsi erityisjärjestelyjä

Ministerin painajainen

Huoli-ilmoituskäytännöt yhtenäistettävä

Kuopio tarttuu mahdollisuuksiin ja sijoittaa tulevaisuuteen

Hoitotakuu toteutuu Kuopiossa, kiireelliset asiat hoituvat heti

Nopein ja halvin rautatieyhteys on kaikkein paras

Vesilaitosten fuusiolla on myös verhotut vaikuttimet

Ei vain rangaistuksia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.