Liikaa ruotsia

Vieraiden kielten osaaminen on kansainvälistyneessä maailmassa välttämätön kansalaistaito. Englannin kielen taito kuuluu jo yleissivistykseen. Yhä useampi tarvitsee siinä työkielen tason.

Kansan kielitaidon monipuolistamiseen on myös selvää tarvetta, mikä ilmenee varsinkin pahoina puutteina venäjän ja eräiden muidenkin kielten osaamisessa.

Ruotsin pakollisuuden ympärille käpertynyt kielikoulutusmalli sulkee monia ovia maailmalle ja suuntaa huomion omiin pieniin ympyröihimme. Päättäjät vaikeuttavat nurkkakuntaisella kielipolitiikallaan nuorten suomalaisten menestymismahdollisuuksia maailman markkinoilla.

Koulujen kielivapaus johtaisi monipuolisuuteen, jossa myös ruotsi epäilemättä asemoituisi hyvin ansaitsemalleen paikalle. Muodollisuudeksi kuivuneen virkamiesruotsin korvaaminen tarpeen mukaisin järjestelyin johtaisi puolestaan kielivähemmistön palvelun tehostumiseen.

Mikäli koulutusputken päässä säilytetään laajalti pakollinen virkamiesruotsin vaatimus, kielten vapaavalintaisuuteen koulutuksessa on vaikea päästä. Asia on ykkösluokan poliittinen kysymys.

Edelleen voimassa oleva kieliratkaisu syntyi itsenäisyyden ajan alussa, jolloin ruotsinkielisten suhteellinen osuus väestöstä oli noin kaksikertainen nykyiseen verrattuna.

Myös pääkaupunki, Helsinki, oli vielä melko ruotsinkielinen. Ruotsinkielisillä oli vahva yliedustus yhteiskunnan tärkeimmissä eliittiryhmissä.

Suomenmielisten asemaa heikensi edelleen se, että vasta kukistettu punakapina oli ollut leimallisesti suomenkielisen työväen nousu. Ratkaisuun vaikutti myös Ruotsin käynnistämä kova kansainvälispoliittinen painostus Ahvenanmaan omistuksesta.

Sisäisissä kysymyksissä suosittiin yhteiskuntarauhaa tukevia ratkaisuja varsinkin asioissa, joista ei laskettu koituvan nuorelle valtiolle suuria kassamenoja.

Vähitellen kuihtuneen liberaalin keskustaoikeiston kielipolitiikasta tuli suorastaan osa valtioideologiaa.

Se on edelleen voimassa, vaikka olosuhteet ovat täysin muuttuneet. Erityisen voimakasta muutos on ollut parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.

Kohta satavuotiaalla kieliratkaisulla ruotsin kieltä koskevat velvoitteet ulotettiin koskemaan koko maata ja valtion hallinnon kaikkia tasoja. Kielen taitaminen asetettiin laajalti virkamiesten kelpoisuusehdoksi.

Oppikouluissa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi tuli ruotsi ja vasta sen jälkeen jokin maailmankieli, yleensä saksa tai englanti. Kieliohjelma pysyi sellaisena rinnakkaiskoulujärjestelmän loppuun asti.

Tällöin 1960-70-luvun taitteessa oppikoulua kävi jo enemmistö, kun lähtötilanteessa 1920-luvun alussa oppikoululaisia oli vain vajaa kymmenen prosenttia ikäluokasta.

Ruotsin kieli määrättiin poliittisin päätöksin pakolliseksi peruskoulussa ja virkamiesruotsin kokeen suorittaminen pakolliseksi osaksi akateemista loppututkintoa.

Kieliratkaisun kehittyminen tälle asteelle on aiheuttanut yhä voimistuvaa liikehdintää, jota poliittinen eliitti yrittää tukahduttaa väitteillä, että kielikoulutusta koskevat järjestelyt ovat muka perustuslain tasoisia.

Uuden hallituksen ohjelmaan tulisikin saada asiantuntijaselvitys kielikoulutuksesta ja ruotsia puhuvien suomalaisten tarvitsemien palvelujen järjestämisestä.

Aarne Mattila Filosofian tohtori Helsinki

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Suomesta Pohjoismaiden houkuttelevin matkailumaa

On aika kiittää KYSin ja Harjulan loistavaa hoitoa

Isoäiti kulutti kestävästi

Kuuma linjaOpettajat, tiedoksi: Vilkkaita lapsia pitäisi arvostaa koulussa enemmän. Onko se hyvä, kun eväkään ei heilahda? Italiassa lasten eläväisyys on kunnia-asia.

Terveisiä Antti Rinteelle

Yliopisto-opetusta muokattava

Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lastenhoitajia

Brysselin viikkokatsaus

Kuihtuva maataloutemme odottaa vaihtoehtoja

Veroistako löytyy pelastus?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.