Liikenteen päästöihin vaihtoehtoa

Arkikäyttöömme sähkö-, tai muuta varteenotettavaa vähäpäästöistä autoa saataneen odottaa vielä pitkään. Syitä ovat mm. sähköautojen korkea hankintahinta ja soveltuvuus lähinnä kasvukeskuksiin. Akkujen valmistus- ja hävittämisprosesseissa on myös kyseenlaista vihreyttä. Lisäksi niiden palovaarallisuus on tuonut omat uudet haasteet. Akkujen palokaasut ovat myös erityisuhka.

Vääjäämättömän kaupungistumisen myötä maaseudun julkinen liikenne on näivettynyt entisestään. Ruuhka-Suomesta pohjoisemmaksi mentäessä oman auton tarve kasvaa. Vastaavasti dieselautoja myös pidetään sitä pitempään, mitä pohjoisemmaksi mennään, ja muutoinkin maamme romutusikäisten autojen keski-ikä on 21 vuotta.

Vähäpäästöistä kansanautoa odotellessamme voisimme ajaa vanhenevat sadat tuhannet dieselimme loppuun esimerkiksi Nesteen valmistamalla MY-dieselillä ja tehden henkilökohtaista ilmastotekoa siinä samalla. Hiilijalanjäljen sanotaan pienenevän jopa 90 prosenttia! Aine on suomalainen innovaatio ja tehdään mm. elintarviketeollisuuden prosessijätteistä eli hyödyntäen siten myös elintarvikehävikkiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.