Lomautukset eivät ole henkilöstön vika

Terveyskeskuksen hoitohenkilökunnan lomautukset lähenevät.

Koituvista säästöistä on ollut jo paljon puhetta ja epäilyä, koituuko niistä loppujen lopuksi paljoakaan säästöä. Tahdon tuoda keskusteluun pari uutta näkökulmaa.

Potilaan kannalta tilanne on jo nyt sietämätön kiireettömien vastaanottojen osalta monella väestövastuualueella. Lomautusten myötä monella alueella ei ole tarjolla yhtään vapaata kiireettömien potilaiden vastaanottoaikaa ja vapaat ajat löytyvät usealla alueella vasta kesäkuun alkupuolelta.

Lääkärit ovat Kuopion terveyskeskukseen virkaan tullessaan allekirjoittaneet työsopimuksen ryhtyä väestövastuulääkäriksi tietylle alueelle. Tämä tarkoittaa siis, että lääkärillä on tietty, nimetty alue Kuopiosta, jonka potilaiden hoitoon hän sitoutuu.

Nyt lomautusviikoilla väestövastuu kaupungin taholta yksipuolisesti murennetaan ja lääkärit pakotetaan pois väestövastuusta. En tiedä, onko tämä laillista, sillä jokainen lääkäri on sitoutunut katsomaan vain omat potilaansa.

On kummallista, että kaikki Kuopion terveyskeskuksen lääkärit luottamusmiestä myöten nielevät tämän kuin lampaat määkien vain vaimeasti.

Vastaanpaneminen, ts väestövastuussa pitäytyminen lomautuksesta huolimatta, pitäisi lääkärin oman väestön potilaiden puolia myös kiireettömien sairauksien hoidossa.

Jos kaupunki lomauttaa osan lääkäreistä, menkööt heidän alueidensa päivystyspotilaat yhteispäivystykseen, niin saadaan lomautusten järjettömyys todella näkyviin.

Potilaille vielä toivotan lomautusviikkojen ajalle kärsivällisyyttä. Lomautusten vika ei ole hoitohenkilökunnassa, joten heihin kiukkuaan ei pidä purkaa, vaan oikea osoite on päättäjissä.

Pekka Palvinen Kuopion terveyskeskuksen entinen väestövastuulääkäri

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kannattaisi ajatella loppuun asti

Suomi kokonaisuudessaan eläväksi

Elinehtona koko Suomen kehitystä tukevat infraratkaisut

Nopeampi työllistämis-vaikutus Vaken rahoille

Valheilla voittoon

Savon Voima, Savon vaiva

Hallituspuolueiden pitäisi hävetä

Maaningan terveysasema säilytettävä

Asiakkaana monopolin armottomissa rattaissa

Uusimaa tuottaa eniten

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.