Maalaisjärkeä aselakiin

Jyrki Haapala kummasteli 11.2. Savon Sanomissa mielipidekirjoituksessaan puheitani Radio Savon maanantaisessa haastattelussa liittyen aselakiin.

Haapala haluaa aselakiin tuntuvia kiristyksiä, jotka rajoittavat jopa miljoonan lainkuuliaisen metsästäjän ja aseharrastajan oikeuksia. Mielestäni nykyinen aselaki on riittävä, joskin käsiaseiden lupien myöntämisessä on tarkastelun paikka. Ymmärrän myös Jyrki Haapalan tunteenpurkauksen, onhan aselakia ajamassa hänen oman puolueensa ministeri Anne Holmlund.

Haapala tuo esille muun muassa, että "Ilman erityistä ostolupaa myytävät ilmakiväärit antavat ammukselleen jopa yli 300 m/s lähtönopeuden ja ovat voimakkuudeltaan pienoiskiväärin tasolla." Lienee paikallaan valottaa lukijoille kyseistä väittämää.

Ensinnäkin, mitä tulee jopa yli 300m/s nopeudella lentäviin ilmakiväärien ammuksiin, tähän nopeuteen voidaan päästä erittäin kevyellä huopatulppa-ammuksella varustetulla ilmakiväärillä, jolloin tulpan nopeus voi olla piipun suusta tullessaan peräti 450 m/s, mutta se ei lennä tästä nopeudesta huolimatta edes 25 metrin matkaa. Vastaavasti 0,6g ilma-aseluoti ei samasta aseesta ammuttuna lähde yli 200 m/s nopeudella, eli lähtönopeudella ei ole mitään merkitystä, ellei luodin painoa ilmoiteta samalla. Tärkein seikka on luodin energia piipun suulla. Mitä painavampaa luotia samassa aseessa käytetään, sitä lyhyemmän matkan se käytännössä lentää. Kevyen huopatulpan lento tyssää ilmanvastukseen.

Toisekseen pienoiskiväärin piipunsuun energia ylittää asiantuntijoiden mukaan vähintään viisinkertaisesti tavanomaisesti myytävän ilma-aseen energian. Ilma-aseen vertaaminen pienoiskivääriin on siis mielestäni epätoivoista. Saamieni tietojen mukaan ilmakiväärillä ei ole tehty koskaan yhtään henkirikosta. Jousiaseella on tehty 4 henkirikosta 20 vuoden aikana, mikä sekin on liikaa. Väärinkäytettynä kaikenlaiset aseet ovat vaarallisia, mutta maalaisjärjen käyttö on myös sallittua aselakiuudistuksessa.

Mitä tulee Haapalan vaatimukseen ilma-aseen saamisesta luvanvaraiseksi, tulee silloin aselain valmistelussa pohdittavaksi se, minkä ikäisille henkilöille aseen hankkimislupa voidaan myöntää. Onko ikäraja 15 vuotta vai korkeampi? Pitääkö henkilön ensimmäistä ilma-asettaan hankkiessaan hankkia myös lääkärintodistus ja osoitus metsästysharrastuksesta (ilma-aseellahan ei saa metsästää) vai pitääkö kuulua johonkin ampumaseuraan?

Lopuksi Haapala kyseenalaistaa osaamistani. Haapala osoittaa tietämättömyyttä kansanedustajien valiokuntakuntatyöskentelyä kohtaan, jossa on käynyt lukuisia asiantuntijoita ja sisäministeriön edustajia kertomassa laista. Erityisen ahkerasti he ovat käyneet maa- ja metsätalousvaliokunnassa, jonka jäsen olen. Haapalalle olisi suotavaa tutustua kansanedustajille jaettuun ilma-aseinformaatiopakettiin, koska hän kehottaa tutustumaan ilma/jousi-aseiden ominaisuuksiin, mutta ei itse kaikilta osin tunne niitä.

Pentti Oinonen Kansanedustaja (ps)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Pelastaako kasvisruokavalio maailman ilmaston?

Kuoleman kahvilassa mysteeri avautuu arkeen

YhteydetMoottoritien pullonkaulat poistettavaLiikenneturvallisuuden lisäämiseksi Kolmisopen Citymarketin rampilta eteläänpäin olisi rakennettava oma liikenneväylä Petoselle meneville, jolloin sinne menevien autojen ei tarvitsisi tulla moottoritielle lainka

Taivaan merkit

Miksi terveystietoja pitää salata?

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Vanhaa Kuopiota muistelemassaja uutta kiertelemässä

Johdot vievät moneen suuntaan

Keskusta uuden alun kynnyksellä

Kieltäminen perustuutahalliseen tietämättömyyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.