Menojen kasvua on hillittävä

Viime päivinä on käytetty huolestuneita puheenvuoroja Kuopion kaupungin taloudesta ja tulojen riittävyydestä kasvaviin menoihin. Huoli on aiheellinen ja keskustelu tervetullutta. Sen enempää poliittisella johdolla kuin virkamiesjohdollakaan ei ole syytä rajoittaa keskustelua. Päinvastoin olemme tuoneet julkisuuteen kuluvan vuoden kymmenien miljoonien alijäämän. Tulevien vuosien talousvaikeuksiin vastaamisessa suurimman huomion lienee saanut henkilöstömenojen hillitsemiseksi käynnistetty yhteistoimintamenettely.

Niin päättäjien, asukkaidenkin kuin henkilöstönkin kannalta tilanne on hämmentävä. Vaikka Suomen kansantalous on viime vuodet kehittynyt positiivisesti, on kuntatalous kautta maan ennennäkemättömän suurissa vaikeuksissa. Työttömyyden lasku on jatkunut ja johtanut koko maassa pulaan osaavasta työvoimasta. Yritysten investoinnit ovat kuitenkin jääneet vaisuiksi.

Kuopiossa kehitys on samansuuntainen: työttömyys on alhaisimmalla tasollaan vuosikymmeneen ja myös pitkäaikaistyöttömyyttä on kyetty taittamaan. Erityisesti rakennusalalla ja palveluissa on työllisyyden suunta ollut ylöspäin. Kaupungin asukasluvun kasvu on muuttovoiton ansioista jälleen nopeutumassa.

 

Hyvästä yleiskuvasta huolimatta verokertymät ovat jääneet ennusteista. Tulopohjan osalta kyse ei ole pelkästään verotuloista. Valitettavasti myös maanmyyntivoittojen osalta arvotontteihin muun muassa Maljalahdessa perustuneet lihavat vuodet ovat tällä erää ohi. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekevät verotilityksissä ilmenneet ongelmat. Tulevan vuoden verotulojen ennakointi onkin poikkeuksellisen haastavaa. Kaupungin menoja lisäävät muun muassa vanhus- ja vammaispalvelun asiakasmäärän kasvu sekä terveydenhoidossa erikoissairaanhoidon kustannusten muuta kustannustasoa jyrkempi nousu. Kasvukaupunkina voimme yhä iloita lapsimäärien kasvusta yleisestä syntyvyyden laskusta huolimatta.

Monilla mittareilla Kuopio on suomalaisten kaupunkien kärkijoukossa. Poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa joudumme kuitenkin sopeuttamaan taloutta. Kaupunginhallitus on asettanut tavoitteeksi yhteensä 10 miljoonan menoleikkauksen vuosille 2020–2021. Henkilöstömenojen osuus on 8,8 miljoonaa.

On selvää, että tilanne tulee näkymään kuntalaisten palveluissa. Peruspalvelut tullaan kuitenkin pitämään hyvällä tasolla. Korjausliikkeeseen kuuluvat myös palveluverkoston tarkastelu, toimitilaratkaisut ja investointien karsiminen. Myös tytäryhteisöjen palvelu ja hinnoittelu ovat entistä tarkemmassa syynissä. Lisääntyneet asiakasmäärät ja -tarpeet, laaja palveluverkko ja kustannusten yleinen nousu tarkoittavat leikkauksista huolimatta tämänhetkisen arvion mukaan jopa yli kolmen prosentin kasvua kaupungin budjetissa.

 

Emme kuitenkaan voi pelkästään säästää tai lopettaa investointeja. Pelkästään päiväkoti- ja koulurakennuksiin on vuosille 2020–30 valmistelussa noin 132 miljoonan euron investoinnit. Korjausrakentamiseen ja terveiden tilojen varmistamiseen on tarkoitus varata 10 miljoonaa vuodelle 2020.

Vaikka kuluvan vuoden kehitykseen ja tulevan vuoden haasteisiin liittyy monia epävarmuustekijöitä, valitettava tosiasia on, että olemme jo useina vuosina tehneet merkittävää alijäämää. Samalla olemme kuitenkin rakentaneet elinvoimaista ja hyvinvoivaa kaupunkia, joka on vetovoimaltaan ja asukastyytyväisyydeltään maan kärkeä. Myönteisen kehityksen jatkuminen edellyttää kestävää kuntataloutta.

Avainsana on nyt maltti. Kaupungin on mielestämme tarkasteltava uudelleen muun muassa laajenemista uusille asuinalueille. Lähivuosina asukasluvun kasvuun pystytään vastaamaan nykyistä kaupunkirakennetta tiivistämällä. Palveluverkkoa arvioitaessa katse tulee olla pitemmällä tulevaisuudessa, myös kuntarajat ylittäen. Esimerkiksi alentuneet syntyvyysluvut ja väestön ikääntyminen ovat tosiasioita, jotka myös Kuopiossa on otettava suunnittelussa ja rakentamisessa entistä paremmin huomioon.

Talousarviovalmistelu on esillä viikoittain kaupunginhallituksessa. Keskeisten lautakuntien puheenjohtajat osallistuvat talousarviovalmisteluun liittyviin kaupunginhallituksen kokouksiin. Talousarviovalmistelusta keskustellaan säännönmukaisesti myös valtuustoryhmien puheenjohtajien tapaamisissa.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistaan valtuustosalissa 18. marraskuuta klo 16:15 alkavassa avoimessa tilaisuudessa. Esitystä on mahdollista seurata myös netin välityksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuopion pitää myös elää iskulauseensa tavoin

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Mikä on tosiasiassa ”terveellistä” ja ekologista?

Faktan ja fiktion välisestä erosta

Henkilöstölle asetettava korkeat vaatimukset

Matematiikan tarve kasvaa, mutta osataanko sitä tarpeeksi?

Mikä on tärkeysjärjestys?

Työeläkkeet eivät voi seurata ansiotason nousua

Viides valtiomahti

Lisää myyntipisteitä Pohjois-Savoon

Paljastuuko arvopohjan väri?

KuPS keskuskentällä 2019

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.