Miksi alennettuja nopeus-rajoituksia ei kunnioiteta?

Muistatteko Aisopoksen sadun Poika joka huusi sutta? Sadussa paimenpoika juoksuttaa kyläläisiä huutamalla varoituksia sudesta, vaikkei uhkaa ollutkaan. Kun susi sitten oikeasti tuli, kukaan ei enää uskonut varoituksia.

Suomessa uutisoidaan vuosittain autoilijoiden piittaamattomuudesta työmaiden alennettuja rajoituksia kohtaan. Esimerkiksi Savon Sanomat otti pääkirjoituksessaan kantaa asiaan (SS 12.7.). Kirjoituksessa annettiin ymmärtää, että rajoituksille on aina hyvät perusteet. Monissa tapauksissa näin varmasti onkin, mutta on myös tapauksia, joissa perusteita ei ole.

Työmaat ovat yleensä käynnissä arkisin virka-aikaan. Tästä huolimatta nopeusrajoitusmerkit pidetään paikallaan öisin ja viikonloppuisin, kun työmaa on autio.

Moottoritien asfaltoinnin jälkeen rajoitus on 80 kilometriä tunnissa puuttuvien kaistamaalausten vuoksi. Maalauksia saadaan odotella viikkotolkulla. Rajoitus on siis sama kesällä kuin talvipimeällä lumipyryssä sähköisten rajoitusmerkkien alueella.

Talvinopeusrajoitukset asetetaan voimaan koko Suomen alueella samaan aikaan, oli keli mikä hyvänsä.

Liian usein työmaan henkilökunta unohtaa poistaa rajoitusmerkit urakan valmistuttua.

Kuopiossa on jo totuttu muuttuviin nopeusrajoituksiin pohjoisella moottoritiellä: pakkasta 20 astetta ja rajoitus 80 kilometriä tunnissa, lumisadetta ja rajoitus 100 kilometriä tunnissa.

Yleisesti ottaen nopeusrajoituksia alennetaan, vai onko kukaan huomannut tieosuutta, jolla ylintä sallittua rajoitusta olisi nostettu? Tämä siis aikana, jolloin autojen turvatekniikka kehittyy koko ajan.

Teiden geometria on rakennettu tietylle maksiminopeudelle. Tämän vuoksi tiehen nähden turhan alhainen rajoitus tuntuu samalta kuin ajaisi mopolla moottoritiellä. Kuljettaja pohtii mielessään, mitä pitää varoa? Kun varottavaa ei löydy, asenne rajoituksia kohtaan muuttuu vähitellen.

Tähän on ottanut kantaa muun muassa Iltalehti pääkirjoituksessaan (IL 20.7.2018). Tällaista karhunpalvelusta on harjoitettu kymmeniä vuosia, ja tulokset näkyvät. Kyse ei ole nyt matka-ajan pituudesta, johon yleensä viitataan.

Suomen jäykähkö tieliikennelaki valitettavasti estää esimerkiksi kellonajoilla varustetun lisäkilven asettamisen nopeusrajoitusmerkin alle. Samoin 90 kilometrin rajoitusmerkkejä ei tunneta, vaikka tämä toimisi loistavasti kesällä puuttuvien kaistamaalausten yhteydessä. Samoin talvella tietyillä tieosuuksilla. Työmaan hiljaisina hetkinä alennettu rajoitus voisi tapauskohtaisesti olla hieman suurempi.

Ennen kaikkea kyse on tienpitäjän, lainsäätäjän ja urakoitsijan välinpitämättömyydestä. Autoilijoiden asenteita on muokattu pitkään ja hartaasti – valitettavaan suuntaan. Kun edes osa yllä mainituista epäkohdista saataisiin kuntoon, kunnioitus kaikkia rajoituksia kohtaan lähtisi nousuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.