Minäkin nauroin hädälle

Toimittaja Asta Tenhunen kirjoitti (SS 23.8.) tietovuodosta, jonka vuoksi Kuopion palolaitoksen hälytyskeskukseen vuonna 1981 soitettu puhelu tuottaa edelleen kärsimystä soittajan omaisille.

Kuulin itse puhelun ensimmäistä kertaa tämän vuosikymmenen alkupuolella ollessani ammattiliikenteen pätevyyskoulutuksessa Kuopiossa. Koulutusta veti pelastuslaitoksen työntekijä. Hän kertoi puhelusta muutakin, mutta koska tietoni on muistinvaraista, en lähde avaamaan kuulemaani.

Kuuntelin puhelun netistä myöhemminkin ja nauroin taas. Asenteeseeni ehkä vaikutti, että olin ensimmäisenä paikalla yhdessä Helsingin suurimmista putkirikoista. Työskentelin vuonna 1986 Stockmannilla, jonka päätavaratalon vanha osa purettiin ja rakennettiin uudelleen julkisivua lukuun ottamatta. Ruokatunnilla pankista palatessani tavaratalon edessä piikattiin maaperää kaivinkoneella.

Piikkaamisen kalke vaihtui äkisti kovaan posahdukseen, jonka seurauksena kuopasta syöksähti viitisen metriä korkea vesipatsas ja kauhistunut työntekijä, jonka opastin lähimpään puhelimeen. Tilanteessa ei ollut mitään huvittavaa, mutta ei myöskään mitään ihmisiin kohdistuvaa vaaraa.

Kun ensiapukurssilla kuunneltiin hätäpuhelu, pidin itsestään selvänä että se tapahtui soittajan luvalla. Myöhemmin sitä netistä kuunneltuani ajatukseni vahvistui, koska soittaja vaati lehdistöä paikalle. Samalla toki ihmettelin, että tiesiköhän soittaja mitä teki antaessaan luvan puhelunsa julkaisemiseen.

Nyt minun ei tarvitse ihmetellä, koska totuus puhelusta on tullut esille. Jos olisin tiennyt tietovuodosta, eipä olisi naurattanut. Jos pelastuslaitoksen työntekijä olisi tiennyt asian oikean laidan, hän ei varmaankaan olisi liittänyt puhelua koulutukseen.

Toivottavasti tietovuotoon syyllistynyt nettikiusaamisen uranuurtaja on saanut tiedon Tenhusen artikkelista ja menee jonakin päivänä pyytämään anteeksi puhelun soittaneen omaisilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Työurien pidentäminen nopea apu työllisyysasteen nostoon

Meno on kuin Hölmölässä

Snellmaninpuistosta on tullut vaikeasti saavutettava

Elämänmakuista arkea myös hoivakotien asukkaille

Polttoainejakelu saatava kuntoon Kuopiossa

Juurisyyt hämärtyvät

Meillä on keinot pysäyttää trooppinen metsäkato

Piina on hieno suoritus

Avoin kirje Suomen Urheiluliitolle

Miten meille käy tekoälyn voittaessa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.