Minne katosi empaattisuus?

Pride-kulkueen väkimäärä Helsingissä hämmästytti varmaankin monia. Lisäksi mukana marssi piispa emerita Irja Askolan rinnalla uusi pääministerimme. Sekö hämmästytti, että silmäätekevätkin uskaltautuvat puolustamaan vähemmistö-kansanosan oikeutettua mielipidettä, tasa-arvoista kohtelua?

Aikoinaan englantilaiset ja myöhemmin myös suomalaiset naiset, suffrageteiksi nimitetyt, marssivat kaduilla herättääkseen miesvaltaiset päättäjät tajuamaan, että äänioikeus kuuluu myös naisille. Ja äänioikeushan tuli.

Tämän päivän sateenkaari-ihmiset marssivat saadakseen samanarvoisen kohtelun yhteiskunnassamme. Tuleeko sellaista? Turhan paljon on vielä niitä, jotka tuomitsevat ja siunailevat niin sanottuja poikkeavia yksilöitä.

Kaikkihan me olemme yksilöitä, emme onneksi kloonattuja robotteja. Minne onkaan hävinnyt monelta ymmärrys, että me jokainen olemme armaassa Suomen maassamme samanarvoisia, ainakin pitäisi olla?

Iso Kirja opettaa: Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi. Onko unohtunut? Lisäksi meitä on opetettu, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kuka uskaltaa kyseenalaistaa Hänen luomistyönsä? Kun me kerran olemme kaikki Luojamme luomia yksilöitä, niin me olemme myös äärimmäisen kallisarvoisia jok’ikinen.

Älkäämme unohtako empaattisuutta, suvaitsevaisuutta lähimmäisiämme kohtaan! Eikö tärkeätä tällä lyhyellä vaelluksellamme kuitenkin ole se, että olisimme onnellisia, myös lähimmäisemme puolesta, itseämmekään unohtamatta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

KYS laittaa laskut perintään

Välttämätöntä toimintaa tulevaisuutta ajatellen

Onko oikeasti järkevää?

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Lähiomainen sairauden kuplassa

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.