Napostelu suosiossa

Viime vuosikymmeninä suomalaisten ateriointi on pirstaloitunut.

Yhä suurempi osa kokonaisenergiastamme saadaan erilaisista välipala- ja napostelutuotteista, jotka yleensä sisältävät runsaasti joko sokeria tai helposti sokeroituvia hiilihydraatteja. Tiheään toistuva napostelu altistaa hampaat reikiintymiselle, eikä ylenmääräinen sokerinsyönti ole hyväksi muutoinkaan.

Suomalaisten lasten ja nuorten ruokavaliossa sokerin osuus energiasta on noin 13 prosenttia, kun enintään kymmentä prosenttia suositellaan. Osuuden suuruus johtuu huomattavalta osin sokeripitoisten mehujen, virvoitusjuomien ja makeisten runsaasta käytöstä.

Edellä sanotun valossa on valitettavaa, että Suomen Jääkiekkoliitto on valinnut makeispussit välineeksi tuen hankkimiseen jääkiekon juniorityöhön. Liiton kampanjatiedotteessa Ykkösketju-makeispussin kerrottiin virittävän tunnelman kevään ratkaisuotteluihin.

Lapsille ja nuorille jääkiekko on hieno harrastus, jossa perheetkin voivat olla mukana. Toivoa sopii, että jääkiekkoon ei ainakaan tieten tahtoen liitetä mielikuvia, jotka yllyttävät karamellin syöntiin.

Vastuunsa tuntevat vanhemmat pyrkivät kasvattamaan lapsensa siten, että he eivät vaaranna terveyttään huonoilla ruokatottumuksilla. Harrastepiirien soisi tukevan vanhempia heidän kasvatustehtävässään.

Hannu Hausen Terveyden edistämisen asiantuntijahammaslääkäri Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Liikkumattomuutta vastaan kaikin mahdollisin keinoin

Opiskelijoita kuultava paremmin

Aktiivimalli on kumottava

Eroon eläkeläisköyhyydestä

Piensijoittajille viime metrien ilouutinen

Liikenteen päästöjen nopeaan alentamiseen on keinoja

Työrauhan puute uhka oppimistuloksille

Ei seikkailupuistoa vaan hotelli

Lopulliset hyvästitkö venyttelylle?

Aina ehdoton tuomio hyväksikäytöstä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.