Nilsiä tarvitsee ohjausta

Tahkon kehittäminen omaleimaiseksi kansainväliseksi matkailukeskukseksi olisi vaatinut sekä kunnallista että maakunnallista konsensusta, vahvaa yhtenäistä näkemystä. Sitä ei koskaan syntynyt.

Ympäristölupaa ei tule. Maakuntakaava ei hanketta mahdollista.

Viimeisimmän tiedon mukaan Finavia kieltää korotuksen kokonaan lentoturvallisuuden vuoksi turvarajat ylittävänä. Vast'ikään ely-keskus rökitti rinnealueiden kaavaa harvinaisen rajusti.

Nyt viranomaiset tulevat mukaan ohjaamaan Tahko 2030 -kehitysryhmää, koska Nilsiällä ei ole varasuunnitelmia SuperTahko-kortin petettyä. Vaihtoehtoisten ratkaisujen vaatimien suunnitelmien olisi pitänyt olla jo valmiita ja työt aloitettu.

Lain ja hyvän hallintotavan perään kyseltiin jatkuvasti, kun niukka enemmistö käytti valtaansa kunnan vahingoksi. Ely-keskuskin hermostui lopulta.

Pohjois-Savon ely-keskus moittii Nilsiän kaupunkia puutteellisesta ja lainvastaisesta kaavoituksesta Tahkon alueella. Ely-keskuksen mukaan Tahkon asemakaavoituksessa ei ole kuultu riittävästi eri sidosryhmiä tai asukkaita, eikä selvitetty esimerkiksi maisemavaikutuksia. Myös eri vaihtoehtojen tutkiminen on ollut puutteellista.

Tämä kuvaa erittäin hyvin Nilsiän hallintoa yleisemminkin. Vastaavia kirjeitä tiedetään olevan tulossa monista hallintoportaista.

Pää on tullut vetävän käteen.

Erkki Partanen Nilsiä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Sydämen sivistystä kirjoitteluun

Vanhemmuuden tuen leikkaaminen ei tuo säästöä

Onko nälkävyölle vaihtoehtoja?

Siilinjärvi satsaa ja säästää

Punainen lanka pahasti hukassa

Miksi sosiaaliala vaikenee?

Huomio ennaltaehkäisyyn

Omin voimin jäähalliin?

Myötätuntoa vanhemmuuteen

Valinnaisuutta ei saa rajata

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.