Omaisten huoli jatkuu

Korona-ajan rajoitukset ja ohjeistukset ovat niin omamme kuin lähimmäistemmekin terveyden turvaksi ja kannalta oikein ja tarpeellisia. Riskiryhmäläiset ja etenkin huonokuntoisimmat, jotka ovat jo muutoinkin voineet liikkua oman kotinsa ulkopuolella varsin vähän, ovat nyt joutuneet eristetyksi yksinäisyyteen.

Kaksinkertainen ahdistus on omaisilla, joiden läheinen on jo hoitokodissa ja jonne he eivät pääse heitä tapaamaan. Suuri kiitos niille hoitokodeille, jotka ovat monin eri järjestelyin pyrkineet pitämään yllä yhteyttä hoidettavien ja omaisten välillä. Kuitenkin osa hoidettavista on niin sairaita, että kyseiset järjestelyt eivät onnistu.

Itsekin jo iäkäs, aiemmin omaishoitajana toiminut puoliso on saattanut käydä päivittäin auttamassa ruokailuissa ja pitämässä seuraa. Sanattomatkin kohtaamiset ovat sairastuneelle rakkaan äänen kuulemisen ja kosketuksen kautta tuoneet turvaa ja olleet muistoja herättäviä hetkiä. Omaisilla on kova ikävä ja hätä, kuinka läheinen tämän kokee, hylkäämisenäkö, kun ei voi käsittää koko korona-asiaa, vain sen, että rakkaat ihmiset eivät enää käy eikä heitä näe.

Tunnistaako hän edes läheisiään, kun karanteeni joskus on ohitse? Näinkö 60 – 70 vuoden avioliitto päättyy, erossa muttei eronneina? Vain saattohoitotilanneko antaa heille mahdollisuuden enää käydä tapaamassa ja hyvästelemässä läheistään? Kuitenkin ne yhteiset hetket ennen sitä olisivat ne vieläkin tärkeämmät kohtaamiset.

Omaiset todella toivovat, että voitaisiin järjestää tapaamisia vielä tässä vaiheessa. Riskiryhmäläisinähän he ovat jo olleet vain kodeissaan, tartunnan saanti ja edelleen levittämisen mahdollisuus tuntuisi olevan pieni. Suojaimia käyttäen turvallinen kohtaaminen voisi ehkä olla mahdollista. Ymmärrämme myös riskit, mutta tämä etäaika on ollut henkisesi todella raskasta. Hätämme ymmärtävät parhaiten vain samaa tilannetta elävät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.