Omavaraisuus pelastaa

EU:n aikana suomalaiset on ajettu energian lisäksi yhä enemmän riippuvaiseksi ulkomaisesta ruoasta.

Kysymyksiä herättääkin, miten maa on varautunut kriisitilanteissa ruokkimaan kansalaiset, jos omavaraisuutta ei ole?

Olemme saaneet muistella, kuinka jatkosodan aikaan Suomi oli täysin riippuvainen Saksasta saatavasta ruoka-avusta, kun ei oltu omavaraisia.

Sota-aikana saadun avun vaikutukset olivat merkittävät niin kotijoukkoihin, kuin myös rintamalla oleviin sotilaisiin.

Onko näistä ajoista viisastuttu? Viimevuosina säät ovat aiheuttaneet poikkeusoloja myös tänne Suomeen.

Kunnilla tulisikin olla selkeä toimintasuunnitelma, miten selviämme ongelmatilanteissa ilman, että ne laittavat kapuloita yhteiskunnan rattaisiin.

Ratkaisuna vastaisuuden varalle on omavaraisuus niin lämmityksen kuin ruuan ja vedenkin osalta.

Miltei jokaiseen omakotitaloon rakennetaan nykyisin tulisija, joten se on erinomainen turva lämmityskatkojen varalle.

Kerrostaloissa ihmiset ovat luonnollisesti riippuvaisempia sähköverkon toimivuudesta. Itse maaseudulla asuvana olen oppinut, kesästä viisastuneena, ennakoimaan sähkökatkoja ja ottamaan vettä talteen.

Vanhanajan viisaus varavarastosta ruokakomerossa ei ole tänä päivänäkään pahitteeksi, jos ihminen joutuu olemaan lumihankien tai kaatuneiden puiden ympäröimänä viikkoja.

Riika Järvinen Freelancetoimittaja Varkaus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

VR:lle terveisiä poekkimatkaelijalta

Lapsilisiä voitaisiin korottaa syntyvyyden laskiessa

Ympäristöhuolen ei pitäisi estää hankkimasta lapsia

Turvataan eläkeläisten toimeentulo

Ei täyskieltoa verkkokalastukselle

Gallupeissa mielenkiintoisia nousu- ja laskukiitoja

Bokailu kannattaa, mutta kaikki viranomaiset eivät sitä arvosta

Yritykset sosiaalipummeina

Tolkkua metsäkeskusteluun

Faktan ja fiktion välisestä erosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.