Ongelman ratkojat eivät ymmärrä ongelmaa

Toisin kuin artikkelitoimittaja Vesa Kärkkäisellä, meillä ei ole syyllinen olo (SS 20.9.).

Köyhille toisista huolehtiminen on arkipäivää. Muuten Suomessa ei selviä. Paljon parjatut yhteiskunnan tukiverkot ovat niin sotkuiset, että niihin kuristuu, sikäli kun niitä ei ole jo silvottu.

Kenen on se yhteiskunnan raha, josta Kärkkäinen kirjoittaa? Onko se sijoittajien, hyvätuloisten, yritysjohtajien? Meitä on, harmiksenne, muitakin. Ja me olemme ne muut, jotka elätämme ensin mainittuja.

Se, että päättäjät tarjoavat aiheuttamiinsa valtaviin rakenteellisiin ongelmiin ratkaisuksi päänsilitystä, ei ole epäpoliittista välittämistä. Se on tietoinen poliittinen valinta ja äärimmäisen kova sellainen.

Onko vastakriitikoille tullut mieleen, että motiivimme voisi olla myös se, että olemme eläneet ja nähneet todeksi näitä ongelmia, joista he vain puhuvat.

Sen sijaan, että meitä keskusteluun osallistuneita nuoria kuunneltaisiin, ollaan meitä joukkovoimin raahaamassa häpeäpaaluun. Hävetkää ihan vain omasta puolestanne. Syytä nimittäin olisi.

Yhteisöllisyys ei toden totta ole oikeistolaisten keksimä juttu, mutta oikeistolaiset näyttävät keksineen sen vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta älkää väittäkö, että se ratkaisee meidän ongelmamme. Heidän, joita te olette olleet luomassa.

Suomi on maailman huipulla tuloerojen kasvussa ja romuttaa pikavauhtia julkisia palveluitaan. Köyhyys syrjäyttää ihmisiä ja palveluiden leikkauksista maksetaan vielä kalliisti. Tällaisessa tilanteessa niksikampanjan kaltainen moralistinen näpertely on pelkkää vastuun pakoilua.

Emilia Kukkala

Opiskelija ja toimittaja

Li Andersson

Vasemmistonuorten puheenjohtaja

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Veroistako löytyy pelastus?

Akateemisesti koulutettujen riisto jatkuu

Toteutukseen tarvitaan asennetta ja navigaattoria

Kasvukeskusten ulkopuolistakaan Suomea ei kurjisteta

Joka päivä on hyvä metsäretkipäivä

Eläkelupaus rotanloukkuna uudessa hallitusohjelmassa?

Orpolla oppositiossa orpo olo

Hotellilaiva tarvitsi erityisjärjestelyjä

Ministerin painajainen

Huoli-ilmoituskäytännöt yhtenäistettävä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.